Metallin Aalto: Olen käytettävissä, jos pyyntiä tulee

Julkaistu:

Metalliliiton Riku Aalto kertoo olevansa käytettävissä vientialojen uuden Teollisuusliiton johtoon.
Metalliliiton, Teollisuusalojen ammattiliiton TEAMin ja Puuliiton hallitukset hyväksyivät perjantaina esityksen uudeksi liitoksi. Liiton nimeksi on tulossa ytimekkäästi Teollisuusliitto.

Sen johtoon on vahvoilla Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto. Uusi puheenjohtaja on tarkoitus valita Metallista, joka on yhdistyvistä liitoista suurin.

– Kyllä minä varmaan tavoittelen sitä paikkaa ja olen käytettävissä, jos niin sanotusti pyyntiä tulee, Aalto sanoi STT:lle.

– Ne (henkilövalinnat) on kuitenkin liittokokouksen päätöksiä ja varmaan ehdokkaita sitten on eri tehtäviin tarjolla.

Hanke on vielä hyväksyttävä Metalliliiton liittokokouksessa toukokuussa sekä kahden muun liiton valtuustoissa. Uuden liiton ensimmäinen liittokokous on marraskuussa.

Kolmen teollisuusliiton yhdistymisellä haetaan lisää muskeleita edunvalvontaan. Liittojen mukaan muutokset työnantajajärjestöissä ja työnantajapolitiikassa ovat lisänneet tarvetta voimakkaaseen ja yhtenäiseen edunvalvontaan palkansaajapuolella.

– Totta kai tavoittelemme sitä, että kun liitot yhdistyvät, niin meillä on yhteinen työehtosopimuspolitiikka ja yhteiset tavoitteet. Neuvottelut toivottavasti johtavat siihen, että ne myös toteutetaan. Johtaako se sitten siihen, että aloille tulee jonkinlainen yleinen taso tai tavoite, niin se on sitten eri asia, Aalto muotoilee.

Paperiliitolle ovi raollaan

Kolmen SAK:laisen teollisuusliiton fuusioituessa syntyvässä uudessa liitossa on noin 230 000 jäsentä. Niiden edustamien alojen osuus Suomen viennistä on noin 75 prosenttia.

Alussa fuusiohankkeessa oli mukana myös Paperiliitto. Se kuitenkin irtautui hankkeesta viime joulukuussa, koska sen vasemmistoryhmä ei halunnut olla mukana.

Aallon mukaan myös Paperiliitto on yhä tervetullut mukaan uuteen suurliittoon.

– Jos meidän kolmen liiton näkökulmaa ajatellaan, niin meillä ei varmaan ole mitään estettä sille, jos he päätyisivät vielä toisenlaiseen ratkaisuun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    7. 7

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää