Tästäkö kaikki lähti? Näin Bernerin esitys syntyi

Julkaistu:

Liikenneministeri Anne Bernerin uudistusten osia on käsitelty jo aiemmissa selvityspapereissa, mikä ilmeisesti tuntui riittävän rivakalle ministerille.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) lyttyyn haukuttua raporttia pidetään radikaalina. Uutta siinä oli enemmänkin poikkeuksellinen virkamiesvalmistelu.

Liikenneyhtiön perustaminen ei ole uusi asia, vaan hanketta on pohjustanut kaksikin keskustelua herättänyttä selvitystyötä. Pellervon taloustutkimuksen tuolloinen toimitusjohtaja Pasi Holm esitti jo vuonna 2009 valtion Infra Oy:n perustamista. Valtionyhtiö – tai rahastomalli – olivat tuolloin keskustan, kokoomuksen ja Sdp:n ajama hanke isoille rakennusinvestoinneille.

Infra Oy:n oli määrä ottaa luottoja valtion nimellä samoin kuin seuraajaehdokkaansa, Bernerin ehdottaman Live Oy:n. Holm esitti myös, että jos ruuhka- tai tienkäyttömaksuja tulee, niitä voisi ohjata budjettiin, rahastoon ja myös suoraan Infra-yhtiöön. Autoveron korvaamiseen Holm ei sohaissut.

– Isot infrahankkeet eivät yleensä mahdu budjetin kehykseen. Koska niiden ei haluta myöskään syrjäyttävän esimerkiksi peruspalveluita, hankkeet tehdään usein pätkissä ja ne kestävät vaikka kuinka kauan, Taloustutkimus Oy:n nykyinen tutkimusjohtaja Holm kertoo.

– Ajatukseni oli, kuten Bernerillä, että isoja hankkeita voisi jaksottaa kuten yrityksissä, niin että kustannukset voisi kirjata poistoina vaikka 10–20 vuoden aikana.

Infra Oy oli silti suppeampi ja selkeämpi kuviona, sillä siihen ei sisältynyt esimerkiksi tieomaisuuden yhtiöittämistä.

Keskustassa hankkeelle oli kannatusta, ja kokoomuskin oli Holmin mukaan lähellä hyväksyä hankkeen. Myös demareista moni kannatti sitä. Vuonna 2010 ratkaisun aikaan kokoomus halusi keskustavetoiseen hankkeeseen vielä omia lisäehdotuksia, sitten vihreät.

– Esitys alkoi kasvaa kuin lumipallo ja hallituspuolueet totesivat, että annetaan olla, Holm muistelee.

Kului kaksi vuotta ja virisi uusi, aiempaa laajempi selvitys, jossa käsiteltiin nyt myös laajemmin käyttömaksuja ja veromuutoksia. Vuoden 2013 lopulla elinkeinoelämän vaikuttaja Jorma Ollilan työryhmä esitti, kuten Berner, että kiinteät verot muuttuisivat käytön mukaan perustuviksi.

Ollilan ryhmän ehdotus herätti arvostelua, kuten myös autojen seurantajärjestelmä, mutta kritiikki ei yltänyt lähellekään Bernerin kohtaamaa myrskyä. Vasemmistoliiton silloinen liikenneministeri Merja Kyllönen kertoi tuolloin, että Kokoomus ja sdp eivät innostuneet verotuksen uudistamisesta liikenteessä.

Työryhmässä ihmeteltiin touhua

Ministeriöistä valtiovarainministeriö on suhtautunut uudistushankkeisiin varauksella vaatien tarkempaa arvioita kokonaisvaikutuksista. Ollilan raporttiinkin valtiovarainministeriö jätti vastustavan lausuman. Liikenne- ja viestintäministeriössä uudistushankkeisiin, digitalisaatioon ja sen bisnesmahdollisuuksiin on suhtauduttu innostuneesti.

Kului kaksi vuotta. Uusi liikenneministeri Berner asetti työryhmän, jonka piti selvittää liikenteen vaihtoehtoisten polttoaineiden markkinoiden kehittämistä.

Keväällä hallitus päätti, että Berner alkaa selvittää myös Infra Oy:tä, joka on ollut jo aiemmin keskustan vaaliohjelmissa ja kirjattuna myös nykyiseen hallitusohjelmaan. Syntyi Live-työryhmä, joka oli liikenne- ja viestintäministeriön alainen.

Polttoaineiden markkinoiden kehittämistä pohtinut raportti paketoitiin kasaan viime vuoden marraskuussa. Sitten alkoi poikkeuksellinen vaihe. Polttoainetyöryhmä kutsuttiin vielä koolle 18. marraskuuta asti, ja sille alettiin esitellä laajoja uudistuksia liikenneverkkoyhtiöstä ja käyttömaksuista.

– Ne eivät kuuluneet koko harjoitukseen, ja Live-työryhmä oli jo tekemässä omaa työtään. Operaatio tuntui täysin muodolliselta, eikä työryhmässä ollut mahdollisuuksia vaikuttaa ennalta lukkoon lyödyn tuntuisiin ratkaisuihin, kertoo eräs työryhmässä mukana ollut jäsen.

Mutta kun Ollilan raportti oli keskustelunavaus, Bernerillä ja liikenneministeriön edustajilla paperi alkoi ”karata roolista”. Esiselvitys siitä, aletaanko liikenneuudistusta selvittää, alkoi lähentyä lakiesitystä, työryhmän jäsen arvioi.

Holm uskoo, että eräs syy autoveron uudelleen mukaan ottamiselle johtuu ilmapiirin muutoksesta. Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteista on muutamassa vuodessa tullut lisää painetta, ja autokantaa pitäisi nopeasti uudistaa. Maakuntauudistus lisäsi kierroksia.

Työryhmässä eriävän mielipiteen jättivät valtiovarainministeriö, öljyala ja St1. Työ- ja elinkeinoministeriö täydensi kannanotolla, jossa kyseenalaistettiin vahvasti toimenpiteiden vaikutusarvioinnin puutetta. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan Liveä ja liikennekaarta ei käsitelty työryhmässä siten, että niihin voisi ottaa kantaa.

– Se (toimintatapa) herätti paljon vastustusta ja hämmennystä niissäkin työryhmän jäsenissä, jotka olivat alkuperäisen mietinnön kannalla. Yleensä kuunnellaan ja haetaan yhteistä näkökulmaa. En ole urallani ollut yhdessäkään vastaavassa työryhmässä, jossa jäseniä kuultiin näin vähän, työryhmän jäsen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    3. 3

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    4. 4

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    7. 7

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    8. 8

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    9. 9

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    10. 10

      Pyörä päihittää bussin – Valtaosa pk-seudun asukkaista pääsisi töihin nopeammin pyörällä kuin julkisilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    5. 5

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    6. 6

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    7. 7

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    8. 8

      Netflixin perustajalla on hurja suunnitelma: maksa 10 dollaria kuussa, käy elokuvissa joka päivä

    9. 9

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    10. 10

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää