Britannialla edessä kaaoksen kesä ja sekasorron syksy

Näkökulma
Britannian erohakemuksen jättäminen siirtynee syksyyn. David Cameronin lähdön takia jopa uudet parlamenttivaalit ovat mahdolliset.
Britannian pääministeri David Cameronin päätös siirtää kansanäänestyksen EU-erosotku seuraajansa setvittäväksi uumoilee saarivaltioon kaaoksen kesää.

Konservatiivien on valittava itselleen uusi puheenjohtaja ja samalla Britannian uusi pääministeri puolueen lokakuussa pidettävään puoluekokoukseen mennessä.

Cameron ei oikeutetusti katso olevansa tappion jälkeen oikea mies johtamaan pitkäkestoista eroprosessia. Hän pitää ohjat käsissään vain niin kauan, kun hänen on kuohunnan laannuttamiseksi pakko.

Cameronin lausunnoista on luettavissa, ettei hän aio jäädä historiaan miehenä, joka jätti Euroopan unionille Britannian erohakemuksen. Ei vaikka hän kansanäänestyksen kansalle lupasi ja sanoi ennen sitä toimittavansa eroprosessin vireille laittavan ilmoituksen EU:lle välittömästi, jos se tilanne eteen tulee.

Konservatiivien riveissä käynnistyi välittömästi Cameronin ilmoituksen jälkeen kova pyöritys kahden uuden puheenjohtajakandidaatin löytämiseksi. Puolueen sääntöjen mukaan ehdokkaita voi olla puheenjohtajavaalissa lopulta vain kaksi.

Yksi nimi on melko ilmeinen. Hän on Britannian ulos EU:sta ajanut Boris Johnson. Kansaan lennokkailla lupauksillaan vedonnut Johnson sanoi tänään tiedotustilaisuudessa, ettei eroprosessin aloittavan artikla 50 aktivoimisen kanssa kannata hötkyillä.

Se riittänee sinetiksi sille, että erohakemus jätetään vasta kun sillä on uusi pääministeri. Johnsonin esiintymisessä oli jo ripaus pääministerille suotuisaa valtiomiesmäisyyttä, kun hän vakuutteli briteille, ettei tulos jaa Britanniaa kahteen leiriin, eikä se tule jatkossakaan olemaan Euroopan ulkopuolella vaan osa sitä. Yhtä maltillisena ja kaikki huomioon ottavana Johnsonia ei ole nähty Brexit-kamppailun aikana.

Toinen vaihtoehto pääministeriksi on hänen aisaparinsa Brexit-kampanjassa ollut Michael Gove. Hän voisi tulla kyseeseen, jos Johnson on liian epäsovinnainen persoona konservatiiveille ja liian vihattu EU:hun jäämistä ajaneiden taholta.

Brittimedioiden mukaan Cameron leirissä olleet valtionvarainministeri George Osbourne ja sisäministeri Theresa May voisivat olla tarjolla konservatiivien Brexit-leirin haastajaksi. Selkeän kansanäänestystuloksen jälkeen on kuitenkin todennäköistä, että Britannian uusi johtaja tulee voittajien leiristä.

Cameronin luottomiehenä Osbourne voi myös katsoa olevansa jäävi jäämään hallitukseen. Silloin Britannia menettää taloutensa vaikean finanssikriisin jälkeen uuteen nousuun nostaneen valtionvarainministerin.

Britanniassa on jo väläytelty myös uusia parlamenttivaaleja vaikka edelliset pidettiin vasta viime vuonna. Uusi konservatiivijohtaja voisi siten aloittaa puhtaalta pöydältä. Vaalien järjestämiseen houkuttaa myös työväenpuolueen vaikea asema.

Puolueessa kuohuu sen enemmistön mielestä pahasti päin seinään menneen kansanäänestyskampanjan vuoksi ja myös sillä voi olla edessään puheenjohtajanvaihto.

Pakkaa sekoittaa myös Skotlanti, jonka äänestäjistä enemmistö olisi halunnut jäädä Euroopan unioniin. Heti kansanäänestyksen tulosten tultua julki, Skotlannista alkoi kuulua vaatimuksia, joissa haluttiin uutta kansanäänestystä sen itsenäisyydestä.

Kesälomat palavat todennäköisesti niin Britannian talouselämän keskuksessa Cityssä kuin Westminsterissä ja Whitehallisssakin.

Jälkimmäisten on ryhdyttävä valmistelemaan kaikkien EU:hun liittyvien lakien, direktiivien ja säännösten purkamista. Työsarkaa on kertynyt kuluneiden 40 vuoden aikana käsityskyvyn ylittävä määrä.

Samaan aikaan heidän on ryhdyttävä luomaan uusia, omia säädöksiä roskakoriin lentävien tilalle. Aikaa tosin on, koska ne otetaan käytäntöön vasta, kun EU-ero joskus on selvä.

Jotain Brexit-leirin uskomattomasta optimismista kertoo se, että Johnson ja Gove ovat sanoneet haluavansa ryhtyä rajoittamaan EU:n valtaa lainsäädännössä ja ihmisten vapaassa liikkuvuudessa jo ennen varsinaista eroa.

Se ei tule käymään EU:lle. Jäsenvaltion velvollisuudet ja etuudet laukeavat vasta, kun eroprosessi on päättynyt. Siihen kulunee vuosia, vaikka lähtijät ovat kertoneet äänestäjille, että homma on ohi kahdessa vuodessa.

Britannian on neuvoteltava eroprosessin liikkeelle laittavan artikla 50 mukaan uudestaan myös suhteensa EU:hun ja virkamiesten on ryhdyttävä luonnostelemaan uusia kauppasopimuksia EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.

Kuka ikinä EU-eroprojektia ryhtyy vetämän, hän joutuu huomaamaan pyörivänsä kuin pesukoneessa. Jos hän on Boris Johnson, hän joutunee myös huomaamaan, että tuli luvanneeksi briteille massiivisesti enemmän kuin on mahdollista toimittaa.

Neuvotteluista EU:n kanssa voi jo nyt ennustaa vaikeita. EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on jo sanonut, että parempaa diiliä kuin David Cameronin kanssa alkuvuodesta neuvoteltu ja nyt käyttämättä jäämä sopimus, ei ole tulossa. Nyt neuvotellaan vain Britannian suhteesta EU:hun sen ulkopuolella.

Jos EU antaa Britannialle eroneuvotteluissa periksi sille tärkeissä kysymyksissä tai itse prosessin eteenpäin viemisessä, on sillä pian edessään tilanne, jossa moni muukin jäsenmaa on ovella haluamassa samaa. Niin voi käydä vaikka EU olisi tiukkanakin.

Kaaoksen kesää seuraa siten sekasorron syksy. Kesän aikana Britannia yrittää yhdistää kahteen leiriin jakaantuneen kansakunnan ja hankkii itselleen uuden poliittisen johtajan.

Syksyllä se yrittää vedota asemaansa EU:n suurimpana sotilasmahtina ja maailman viidenneksi suurimpana taloutena ja hakea itselleen sen mukaista uutta suhdetta EU:hun.

  • Brexit
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Tällainen johtaja Alkoon halutaan: 7 kriteeriä

    5. 5

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    8. 8

      Ekonomin palkka 5 000 e/kk – vastavalmistuneiden palkoissa isoin hyppy

    9. 9

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    10. 10

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    4. 4

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    5. 5

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    6. 6

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    7. 7

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    10. 10

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    9. 9

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää