Jollan rahat tulevat ulkomailta: "Venäjällä aktiivisia sijoittajia"

Julkaistu:

Jollan uudella 12 miljoonan euron rahoituskierroksella ei ole mukana suomalaisia.


Mobiiliyhtiö Jolla kertoi aiemmin tänään 12 miljoonan euron lisärahoituksesta, joka turvaa yhtiön toiminnan ainakin vuoden loppuun asti. Yhtiö on myös perunut velkasaneerauksensa ja sopinut maksujärjestelyistä suurimpien velkojiensa kanssa.

Mistä uusi raha on peräisin, Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio?

– Minulla ei ole sijoittajilta lupaa avata [sijoitusten] rakennetta, Saarnio sanoo puhelimitse.

Uudella rahoituskierroksella on Saarnion mukaan on sekä vanhoja että uusia sijoittajia. Joukossa ei ole suomalaisia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kaikki raha tulee ulkomailta, Saarnio vahvistaa.

Jolla on kertonut aiemmin hankkeistaan Venäjän kanssa, joka on tarkastellut mahdollisuuksia tehdä Sailfishistä virallinen käyttöjärjestelmä. Liittyykö tämä rahoituskuvioihin?

– Sillä suunnalla on aktiivisia sijoittajia, Saarnio sanoo.

Saarnion mukaan Jollalla on kesällä lisää kerrottavaa lisensointikuvioistaan Venäjän suunnalla.

– Myös muihin valtioihin tarjotaan tämänkaltaista mallia, Saarnio lisää.

Yhtiön jakautuminen peruuntunut

Jolla on myös perunut aiemmat suunnitelmansa jakautumisesta kahdeksi yhtiöksi, kertoo Jollan viestinnästä vastaava Juhani Lassila.

Jollan pääbisnes on Sailfishin kehittäminen ja suunnitteilla olleen pienemmän laiteyhtiön oli määrä valmistaa laitteita lähinnä käyttöjärjestelmän esittelyalustoiksi. Lassilan mukaan tähän ei ole enää tarvetta, sillä Jollalla on nyt useampia laitekumppaneita.

– Olemme selkeästi ohjelmistoyhtiö, joka lisensoi tuotteita, Lassila sanoo.

Julkistettuja sopimuksia on tehty Turing Robotics Industriesin, intialaisen Intexin ja afrikkalaisen Mifonen kanssa. Lassilan mukaan lisää keskusteluja käydään parhaillaan.

Uuden rahoituksen myötä Jolla palkkaa uusia sovelluskehittäjiä.

– Meillä on ollut kuusi paikkaa auki, joista kolme on haastatteluvaiheessa, sanoo yhtiön viestinnästä vastaava Lassila.

Jolla kertoi tiedotteessaan myös tulossa olevasta Sailfish OS -yhteisöohjelmasta sitä sen tarkemmin tarkentamatta.

– Tätä on tarkoituksella jätetty hieman sumuverhon taakse. Sailfish-yhteisö on ollut aina toiminnan ytimessä ja nyt kehitämme sitä hieman järjestelmällisemmäksi.

Lassila lupaa asiasta lisätietoja muutaman viikon päästä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    5. 5

      Googlen huhutaan ostavan HTC:n – osake jäihin pörssissä

    6. 6

      Fortum vahvistaa: tavoittelee merkittävää osuutta saksalaisesta energiajätistä

    7. 7

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    8. 8

      Valtio näyttää vihreää valoa Fortumin Uniper-suunnitelmille

    9. 9

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    10. 10

      Mitä Fortum haluaa Uniperista? Analyytikko: Venäjän ja Ruotsin voimalaitoksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    4. 4

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    5. 5

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    6. 6

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    7. 7

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Fortum vahvistaa: tavoittelee merkittävää osuutta saksalaisesta energiajätistä

    10. 10

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    9. 9

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää