Jo 5 kuukautta ilman älypuhelinta – näin elämä muuttui

Julkaistu:

Älypuhelin, sovellukset ja sosiaalinen media ikään kuin vaativat olemaan koko ajan läsnä. Tuomo Ryynänen päätti viisi kuukautta sitten, ettei asian tarvitse olla niin. Kyse on laajemmasta trendistä.
Ammattikorkeakoulu Haaga-Helian tietotekniikan johtamisen lehtori Tuomo Ryynänen lopetti älypuhelimen käytön viime lokakuussa. Hän ei ole varsinaisesti päättänyt, onko kyse älypuhelinpaastosta vai suuremmasta muutoksesta.

Sysäyksen kokeilulle antoi Ryynäsen kyllästyminen omaan, jatkuvaan älypuhelimen räpläykseen. Taustalla oli muun muassa hänen viime vuonna järjestämänsä huumorilehti Pahkasian joukkorahoitushanke.

– Se lisäsi älypuhelinriippuvuutta, kun piti käydä aina katsomassa, kuinka paljon tilauksia on tullut ja onko tullut kysymyksiä. Jossain vaiheessa se meni yli, Ryynänen kertoo Taloussanomille.

Hän kuvailee olleensa aiemmin aika lailla älypuhelimen suurkuluttaja, jonka puhelimessa oli "kaikki herkut ja paljon muutakin". Ahkerassa käytössä olivat muun muassa sähköposti ja uutissovellukset.

Ryynänen koki henkilökohtaisen tuottavuutensa kärsivän, kun alituinen tarve tarkistaa älypuhelinta keskeytti työnteon.

Älypuhelimesta luopuminen on hänen mukaansa tarkoittanut suurta muutosta etenkin muistamiseen ja ajankäytön suunnitteluun. Ryynänen sanoo suunnittelevansa nyt asioita etukäteen, kun aiemmin hän ulkoisti paljon muistettavia asioita puhelimelle ja luotti siihen, että esimerkiksi reitin voi tarkistaa kesken matkan.

Ryynänen kokee havainnointi- ja keskittymiskykynsä parantuneen. Hän arvelee tämän johtuvan siitä, että hän on vähentänyt multitaskaamista eli monen asian tekemistä yhtä aikaa.

– Aiemmin televisiota katsellessa haeskelin aina tietoa pelaajista tai näyttelijöistä. Tiedonhaku oli aina paljon mielenkiintoisempaa kuin ohjelma. Nyt keskityn ohjelmaan.

Poika otti mallia isästään

Tarkkaan ottaen Ryynäsellä on yhä älypuhelin, mutta hän ei käytä sillä nettiä eikä sovelluksia. Toisaalta hän käyttää monia puhelimella olleita palveluja tietokoneella. Ryynänen arvioi tietokoneen käytön jopa lisääntyneen hieman.

– Nyt olen kuitenkin määritellyt, miten käytän tietotekniikkaa eli ainoastaan tietokoneella. On aika jolloin käytän sitä ja aika jolloin en. Se ei ole jatkuvasti mukana.

Hän huomauttaa, että jatkuva tietotekniikkapalvelujen läsnäolo ohjaa käyttäytymistä. Ryynänen ei koe jäävänsä asioista paitsi sen takia, ettei hän ole koko ajan läsnä netissä.

– Pieni poikani otti heti oppia ja piti kännykättömän viikon. Mallit otetaan läheltä, hän muistuttaa.

Sosiaalisen median ja älypuhelinten liikakäyttö puhuttaa, ja monet kokeilevat erilaisia paastoja. Tyypillisesti ihmiset kertovat pitäneensä taukoa esimerkiksi lomalla viikon tai parin ajan.

Esimerkiksi Oscar-palkittu brittinäyttelijä Eddie Redmayne on luopunut älypuhelimesta. Hän kertoi tammikuussa brittilehti Independentille kokeneensa, että reaaliajassa pysyminen ja puhelimeen liimautuminen häiritsivät hetkessä elämistä.

Talouslehti Financial Times puolestaan kertoi kuukausi sitten, että jotkut ostavat nykyään tarkoituksella matkapuhelimen, jossa ei ole internet-yhteyttä.

Yksinkertaisimmillaan hälyä voi vähentää laittamalla sovellusten ilmoitukset pois päältä tai vaikkapa vähentämällä sovelluksia. Vaihtoehtona on myös esimerkiksi käyttää joitakin sovelluksia vain tabletilla kotona ja kantaa mukanaan pelkästään puhelinta.

Omaa älypuhelinriippuvuuttaan voi arvioida Ryynäsen mukaan sen pohjalta, kuinka kauan pystyy olla ajattelematta puhelimen käyttöä. Jonkinlainen paasto voi olla paikallaan ainakin silloin, jos kokee jatkuvan käytön ongelmaksi.

Älypuhelin täyttää tyhjät hetket

Tutkimusyritys 15/30 Researchin tutkimusstrategi Pauli Komonen kokeili viikon älypuhelintaukoa kaksi vuotta sitten. Hän kertoo, ettei tauko käytännössä vaikuttanut hänen käyttötottumuksiinsa.

– Usein ihanteen ja todellisuuden väli on aika suuri. Tavallaan tietää, miten pitäisi toimia mutta käyttö on silti usein melko kaoottista, Komonen sanoo.

Hän huomauttaa, että työelämäkeskusteluissa puhutaan paljon siitä, miten omaa keskittymistä, tarkkaavaisuutta ja työtehoa voi pitää yllä tilanteessa, jossa erilaisia ärsykkeitä tulee joka tuutista.

– Jotkut kokevat, että multitaskaaminen vain on nykypäivää. Toiset taas korostavat, että pitäisi olla vaikkapa puolen tunnin keskittymisjakso, jolloin ei hypi ikkunasta ja laitteesta toiseen.

Komonen kehottaa tiedostamaan, onko aidosti läsnä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa vai viekö digitaalinen maailma huomion. Hän kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen, miten älypuhelimella tulee monesti täytettyä "pienet, tyhjät hetket".

– Esimerkiksi liukuportaissa tosi helposti kaivaa puhelimen esiin. Se on refleksinomaista ja aika turhanaikaista käyttöä.

  • 15/30 Research Oy

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    3. 3

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    9. 9

      Suomen Yrittäjät haluaa estää monopolit terveysalalla

    10. 10

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää