Nyt tuli myönteisin ennuste Suomen taloudesta

Julkaistu:

Etla julkisti toistaiseksi kevään positiivisimman ennusteen Suomen talouden kehityksestä tänä vuonna, vaikka laskikin itse hieman ennustettaan.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna 0,9 prosenttia. Ennusteessa oletetaan, että yhteiskuntasopimus syntyy ja hallitus alentaa tuloveroja 500 miljoonalla eurolla vuosina 2018 ja 2019.

Nordea, Danske ja PTT ovat ennakoineet Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 0,5–0,7 prosentin kasvua.

Vielä syyskuussa Etla ennakoi tälle vuodelle 1,0 prosentin talouskasvua. Viilaus alaspäin johtuu Etlan mukaan ennakoitua heikommasta vientikehityksestä, mikä taas johtuu maailmankaupan ja sitä kautta EU-maiden investointien heikentymisestä viime vuoden lopulta lähtien.

Ensi vuonna Etla arvioi talouden kasvavan 1,2 prosenttia. Talouskasvun vahvistuminen pohjaa Etlan mukaan viennin kohenemiseen – kiitos EU-maiden investointien paranemisen – ja yhteiskuntasopimuksen kohentaman kilpailukyvyn. Vuonna 2018 talous kasvaa 1,4 prosenttia, Etla ennakoi.

Venäjän-vienti kasvuun ensi vuonna

Viennin Etla ennakoi kasvavan tänä vuonna vain vajaan prosentin. Loppuvuodesta vienti kuitenkin mahdollisesti virkistyy, kun euroalueen investoinnit elpyvät.

Etla uskoo, että vienti Venäjälle vähenee edelleen arvoltaan muutaman prosentin. Vienti länteen kuitenkin vahvistuu öljyn hinnan laskun ja euron heikentymisen vuoksi.

Ensi vuonna Etla ennustaa viennin kasvavan jo runsaat kolme prosenttia. Kasvua vahvistavat tuntuvat laiva- ja moottoriajoneuvotoimitukset, Etla arvioi. Venäjän-viennin pitäisi jo lähteä pieneen kasvuun, jos öljyn hinta vahvistuu odotetusti.

Investointien Etla uskoo kasvavan reippaammin, lähes neljä prosenttia tänä ja ensi vuonna.

Työttömyys pysyy korkealla

Tavallisille palkansaajille Etlan ennuste ei lupaa mannaa. Työllisyyskehitys on lähivuosina tahmeaa, ja Etla arvioi yhteiskuntasopimuksen alkavan vaikuttaa työllisyyteen vasta vaalikauden lopulla.

Etla ennakoi, että työttömyysaste pysyy tänä vuonna viime vuoden tasolla 9,4 prosentissa. Sen jälkeen työttömyysaste alkaa alentua hitaasti, 0,1 prosenttiyksikön vuositahtia – mikä tarkoittaa, että työttömyysprosentti olisi vielä vuonna 2018 9,2 prosenttia.

Yksityinen kulutus kasvaa Etlan ennusteen mukaan vaisusti, 0,7 prosenttia tänä vuonna. Vuonna 2017 kasvua ei nähdä lainkaan, ja kotitalouksien reaalitulot alenevat. Yksityistä kulutusta rajoittavat julkisen sektorin sopeutustoimet, maltilliset palkkaratkaisut, heikko työllisyyskehitys ja jonkin verran nopeutuva inflaatio.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    7. 7

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää