Valtio myy vajaat puolet Patriasta norjalaiselle Kongsbergille

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtiolle jää enemmistöosuus puolustusteollisuusyhtiöstä.


Suomen valtio myy 49,9 prosenttia puolustusteollisuusyhtiö Patriasta norjalaiselle Kongsberg Defence & Aerospacelle. Kauppahinta on 272 miljoonaa euroa. Kongsberg on pörssiyhtiö, josta puolet omistaa Norjan valtio.

Valtion mukaan keskeinen tavoite vähemmistöosuuden myynnille on parantaa Patrian kilpailukykyä ja tukea sen kannattavaa kasvua.

– Teollinen kumppanuus puolustusteollisuudessa on hyvä tapa liiketoiminnan kehittämiseen, minkä vuoksi olemme erittäin tyytyväisiä Kongsbergin sitoutumisesta Patriaan. Patria, Kongsberg ja Patrian norjalainen yhteisyritys Nammo muodostavat johtavan pohjoismaisen kokonaisuuden puolustusteollisuudessa. Kauppa tukee merkittävästi Patrian liiketoiminta-alueiden asemaa kansainvälisillä markkinoilla, toteaa pääministeri Juha Sipilä (kesk) tiedotteessa.

Kaupan yhteydessä Suomen valtio ostaa kokonaan omistamansa erityistehtäväyhtiö Governian hallussa olevat Patrian osakkeet. Kauppojen jälkeen Suomen valtio omistaa Patriasta 50,1 prosenttia.

Joulukuussa 2014 Patria osti ranskalaisen Airbus Groupin vähemmistöomistuksen yhtiöstä. Samalla valtio ilmoitti hakevansa uuden teollisen vähemmistöomistajan vahvistamaan Patrian liiketoiminnan kehittämistä. Tuolloin omistajaohjausyksikön osastopäällikkö Eero Heliövaara totesi Taloussanomille, että "Patria on satojen miljoonien arvoinen". Nyt toteutuneen kauppahinnan perusteella Patrian arvo on siis noin 550 miljoonaa euroa.

Omistusratkaisu tuo Patrialle uusia mahdollisuuksia

Kongsberg tarjoaa järjestelmiä ja ratkaisuja puolustus-, ilmailu- ja avaruus-, öljy- ja kaasuteollisuudelle sekä kauppalaivastoille. Se toimii yli 25 maassa ja sillä on strategisia yhteistyö- ja kumppanuussopimuksia kansainvälisten puolustusteollisuuden toimijoiden kanssa.

Tiedotteen mukaan yhteistyön uskotaan avaavan Patrialle uusia mahdollisuuksia muun muassa huoltoliiketoiminnassa, järjestelmätoimituksissa ja ilmailuteollisuuden komponenttituotannossa. Merkittävä osa yhteistyössä on Nammo, joka kehittää ja tuottaa muun muassa ampumatarvikkeita sekä rakettimoottoreita. Suomessa Nammolla on yksiköt Lapualla ja Vihtavuoressa. Patria omistaa Nammon tasaosuuksin Norjan valtion kanssa.

– Useiden yhteistyövuosiemme perusteella tunnemme Patrian hyvin ja arvostamme yhtiön saavutuksia. Odotamme mielenkiinnolla Patrian ja kumppanuutemme edelleen kehittämistä aktiivisen yhteisomistajuuden kautta ja uuden kasvun luomista sekä Pohjoismaissa että kansainvälisesti, toimitusjohtaja Walter Qvam toteaa tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Nuorista miehistä liki viidennes ei tee töitä eikä opiskele – ”Hälytyskellojen pitäisi soida”

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää