SS: Tuhat bensapumppujen maksuautomaattia odottaa korjausta

Julkaistu:

Ainakin tuhatta tankkauspisteen automaattia joudutaan korjaamaan kiireellisesti teknisen puutteen takia, Savon Sanomat kertoo. Vorot ovat hyödyntäneet puutetta maksukorttien kopioinnissa.
Huoltoasemaketjut joutuvat korjaamaan ainakin tuhat polttoaineiden tankkauspisteen maksuautomaattia, Savon Sanomat (SS) kertoo.

Maksuautomaateista on löytynyt tekninen puute, joka on helpottanut rikollisten pääsyä esimerkiksi automaateissa käytettävien maksu- ja luottokorttien tietoihin.

Savon Sanomien mukaan iso osa automaateista odottaa yhä korjausta. Korjauksia kuitenkin tehdään koko ajan, kaksi huoltoasemaketjua kertoo lehdelle. Tietoa ei ole siitä, koskeeko vika myös muiden ketjujen automaatteja.

Korjattavia automaatteja on ympäri Suomea.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tekninen vika löytyi, kun poliisi alkoi tutkia viime syksynä ja talvena ilmi tulleita luotto- ja pankkikorttien kopiointeja useilla paikkakunnilla. Skimmauksia oli tehty muun muassa Iisalmessa, Kouvolassa, Pieksämäellä ja Kotkassa.

Marraskuussa poliisi sai kiinni kaksi romanialaista miestä. Heiltä löytyi skimmauslaite, jollaista Suomessa ei oltu aiemmin nähty.

Laite oli pantu tankkauspisteen maksuautomaatin sisään kiinni automaatin omaan tekniikkaan, Savon Sanomat kirjoittaa. Laitteen asentamisessa oli hyödynnetty automaattien teknisiä puutteita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin suomalaisia suojellaan nettihuijareilta: romantiikkaa kaipaavilta yritetty kupata miljoonia euroja

    2. 2

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    8. 8

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    9. 9

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    4. 4

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    5. 5

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    6. 6

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää