Kiina leikkaa valtionyhtiöistä – 1,8 miljoonaa työpaikkaa vaarassa

Julkaistu:

Kiina aikoo vähentää valtionteollisuutensa ylikapasiteettia yhdistämällä suurimpia yhtiöitä. Asiasta kertoo Kiinan omistaja-ohjauksesta vastaavan komission puheenjohtaja Xiao Yaqing uutistoimisto Bloombergin mukaan.
Xiaon mukaan tällä kierroksella ei nähdä samanlaisia miljoonien työntekijöiden irtisanomisia kuin 1990-luvulla. Xiaon mukaan suurista valtionyhtiöistä tulee aiempaa vahvempia, kun päällekkäisyyksiä poistetaan.

– Liiketoimintamme kasvaa suuremmaksi ja paremmaksi, Xiao sanoo uutistoimisto Bloombergin mukaan.

Uudistuksen tavoitteena on leikata ylikapasiteettia toisilla aloilla ja kiihdyttää kasvua esimerkiksi ilmailun, ydinenergian, suurnopeusjunien, älysähköverkkojen ja uusiutuvan energian aloilla.

Kiina kärsii ylikapasiteetista etenkin teräs- ja hiilituotannossa. Paisuneiden valtionyhtiöiden siivoaminen on Kiinalle hankalaa, koska ne tarjoavat töitä miljoonille kiinalaisille ja ovat vastuussa suuresta osasta maan taloutta.

Viime vuonna Kiinassa voimansa yhdistivät muun muassa China Ocean Shipping Group ja China Shipping Group. Lisäksi valtio yhdisti kaksi omistamaansa junanvalmistajaa. Xiaon mukaan vastaavia yhdistymisiä on tulossa lisää tänä vuonna.

Valtionyhtiöiden tehostamisen mittakaava ei kuitenkaan ole lähelläkään 1990-luvun tehostamista, jolloin valtiollisten tietojen mukaan noin 60 000 yritystä suljettiin ja 40 miljoonaa työntekijää menetti työnsä. Tällä kertaa Kiina on kertonut vähentävänsä 1,8 miljoonaa työntekijää hiili- ja teräsaloilta.

"Paniikki on pelottavampaa kuin kasvun hidastuminen"

Kiinan talouden hidastuminen on herättänyt laajempaakin hermostuneisuutta muun muassa osakemarkkinoilla, kun kasvuluvut ovat painuneet matalimmalle tasolleen kahteen vuosikymmeneen

– Talouden hidastuminen on odotusten mukaista, mutta paniikki on ylittänyt odotuksemme, Xiao sanoi.

– Paniikki on pelottavampaa kuin kasvun hidastuminen – se voi pahentaa talouden hidastumista, hän jatkoi.

Joulukuussa Kiina asetti kahden vuoden aikarajan valtion omistamille tappiollisille yrityksille. Niiden täytyy parantaa suoritustaan. Yritys voidaan sulkea, jos yritys tekee tappiota kolme vuotta peräkkäin. Tällä hetkellä Kiina luokittelee valtionyrityksiään puhtaasti kaupallisiksi yrityksiksi ja julkisen palvelun kokonaisuuksiksi.

Esimerkiksi ilmailualaa on pidetty yhtenä vaihtoehtona valtionyhtiöiden yhdistämiselle. Lokakuussa uutistoimisto Bloomberg kertoi lähteisiinsä vedoten, että Kiina harkitsee kolmen suurimman lentoyhtiöidensä yhdistämistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    4. 4

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    5. 5

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    6. 6

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    9. 9

      Suomi ja Venäjän sopuun – lentoja Helsingin ja Moskovan välillä voidaan lisätä

    10. 10

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää