VW:n päästöskandaalissa jo 17 epäiltyä – suuromistaja odottaa lisää huonoja uutisia

Julkaistu:

Päästömanipuloinnista selviytyminen vie Volkswagenilta vuosia, arvioi yhtiön toimitusjohtaja Matthias Müller.


Saksalaiset syyttäjät ovat laajentaneet autonvalmistaja Volkswagenin päästöskandaalin tutkintaa. Nyt tutkinta koskee 17 yhtiön työntekijää, kun aiemmin tutkinnan kohteena oli kuusi työntekijää.

Syyttäjä Klaus Ziehe kertoi tiistaina, että epäillyistä kukaan ei kuulu Volkswagenin johtokuntaan. Epäiltyjen määrän kasvamisesta kertoi ensimmäisenä saksalaislehti Braunschweiger Zeitung.

Työntekijöille Saksan Wolfsburgissa tiistaina puhunut Volkswagenin toimitusjohtaja Matthias Müller sanoi, että dieselautoja koskenut päästöskandaali aiheuttaa "huomattavia ja kipeitä" taloudellisia vahinkoja yhtiölle. Hänen mukaansa skandaali pitää yhtiön kiireisenä vielä pitkään.

Volkswagenin toiseksi suurin osakkeenomistaja odottaa yhtiön kertovan lisää päästöskandaaliin liittyviä huonoja uutisia tulevaisuudessa. Volkswagenin kotiosavaltio Ala-Saksi omistaa yhtiön osakkeista viidenneksen.

– Luultavasti tänä vuonna silloin tällöin vastassa on epämieluisia uutisia dieseltapaukseen liittyen, sanoi Ala-Saksin pääministeri Stephan Weil uutistoimisto Reutersin mukaan.

Weil puhui niin ikään Volkswagenin päätehtaalle Wolfsburgiin kerääntyneille yhtiön työntekijöille. Hän uskoo autonvalmistajan selviytyvän testimanipuloinnin seurauksista. Ala-Saksilla ei ole Weilin mukaan syytä vähentää Volkswagen-omistustaan.

  • Volkswagen Ag

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    5. 5

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    9. 9

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    10. 10

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää