Nike sanoi näkemiin kielletyistä aineista kärähtäneelle tennistähdelle

Julkaistu: , Päivitetty:

Maailman suurin urheiluyhtiö keskeytti yhteistyön kielletystä aineesta kärähtäneen Maria Sharapova kanssa. Suuri osa maailman parhaiten tienaavan naisurheilijan tuloista tulee sponsoreilta.
Venäläinen tennistähti Maria Sharapova kertoi maanantaina jääneensä kiinni kielletyn aineen käyttämisestä. Sharapovan mukaan hän oli käyttänyt meldoniumia terveyssyistä vuosikymmenen, eikä hän ollut huomannut, kun se kiellettiin tämän vuoden alussa.

Testeissä epäonnistuminen voi johtaa Sharapovan tämänvuotisen olympiapaikan ja tammikuussa Australian avoimissa voittamansa runsaan 270000 euron menettämiseen.

Sharapovan sponsorisopimukset ovat jo alkaneet horjua. Maailman suurin urheiluvälinevalmistaja Nike laittoi jo jäihin vuonna 2010 alkaneen yhteistyön Sharapovan kanssa. Niken tiedottajan Kejuan Wilkinsin mukaan yhtiössä ollaan uutisesta surullisia ja yllättyneitä.

– Olemme päättäneet keskeyttää yhteistyön Marian kanssa tutkimusten ajaksi. Seuraamme tilannetta, Wilkins kommentoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Meldoniumia käytetään esimerkiksi sydänvaivoihin Venäjällä ja Latviassa. Kourallinen muitakin urheilijoita, esimerkiksi venäläinen pyöräilijä ja kuusi georgialaista painijaa, on antanut positiivisen näytteen aineesta tänä vuonna.

Suuri osa tuloista sponsoreilta

Sharapova tienasi viime vuonna vajaat 27 miljoonaa euroa, mikä teki hänestä talouslehti Forbesin mukaan maailman parhaiten tienaavan naisurheilijan. Miehet mukaan lukien hän tienasi 26. parhaiten.

Ainoastaan vajaa neljännes 28-vuotiaan tähden tuloista tuli tennisvoitoista. Loput hän sai sponsoreiltaan, kuten Nikelta, sveitsiläiseltä kellofirma Tag Heuerilta, vesiyhtiö Evianilta ja esimerkiksi kosmetiikkaa valmistavalta Avon Productsilta.

Urheiluun liittyvään liiketoimintaan erikoistuneen Oregonin yliopiston Warsaw Sports Marketing Centerin entinen johtaja Paul Swangard arvioi, että Sharapovan sponsorisopimukset tuskin kärsivät tapauksesta.

– Hänellä on liian paljon liikearvio ja markkinoinnissa toimivaa vetovoimaa, jotta häntä odottaisi sama kohtalo kuin esimerkiksi urheilijoita pyöräilyssä ja yleisurheilussa, Swangard kommentoi uutistoimisto Bloombergille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin suomalaisia suojellaan nettihuijareilta: romantiikkaa kaipaavilta yritetty kupata miljoonia euroja

    2. 2

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    7. 7

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    8. 8

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää