Sipilä Ykkösaamussa: Pakkolait pysyvästi hyllyllä

Julkaistu: , Päivitetty:

Pakkolait on laitettu pysyvästi hyllylle, kertoi pääministeri Juha Sipilä (kesk) Ylen Ykkösaamussa. Jos sopimusta ei tule, joudutaan miettimään uusia keinoja, Sipilä arvioi.
Juha Sipilältä kysyttiin Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että mitä tapahtuu, jos yhteiskuntasopimusta ei synny.

Hallitus on kuluneiden kymmenen kuukauden aikana yhteiskuntasopimusta valmistellessaan pitänyt sille vaihtoehtona pakkolakeja eli leikkauslistaa, jolla kilpailukykyä oli tarkoitus lisätä ja velkaantumista vähentää. Hallitus itse kutsuu lakipakettia kilpailukykypaketiksi.

Pakkolakien avulla oli tarkoitus leikata esimerkiksi lomarahoja 30 prosenttia ja tehdä ensimmäisestä sairauspäivästä palkaton. Lisäksi tarkoitus oli muun muassa säätää vuosiloman enimmäismitaksi kuusi viikkoa. Nyt näitäkään keinoja ei tällaisenaan välttämättä oteta käyttöön, vaikka yhteiskuntasopimusta ei tulisi viidennelläkään yrittämällä.

– Ei hallituksella ole nyt suunnitelmia. Me ollaan nyt luvattu tätä [sopimusta] vasten laittaa pakkolait pysyvästi hyllylle. Me emme ole valmistelleet niitä yhdessä sovitun mukaisesti, Sipilä sanoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Jos tätä [sopimusta] ei tule niin sitten me joudumme miettimään jo ihan uusia keinoja. Minulla ei ole sitä keinovalikoimaa. Suunnitelmaa B ei tällä hetkellä ole, kommentoi Sipilä.

Työmarkkinajärjestöjen yhdessä vääntämän yhteiskuntasopimuksen lopullinen hyväksyminen sai perjantaina kolauksen, kun työmarkkinajärjestö SAK:n neljä jäsenliittoa eivät sopimusta sellaisenaan nielleet. SAK kertoo kantansa maanantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    5. 5

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    10. 10

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    3. 3

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    6. 6

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    7. 7

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää