Suomen yrityskulttuuriin mallia Saksasta?

Julkaistu:

Näkökulma
Menestystä on Saksassa tavoiteltu myös kyseenalaisin keinoin, mutta maan menestymisestä ja yritys- ja johtamiskulttuurista kannattaa varmasti ottaa myös oppia.


Saksan viime aikojen menestyneimpiin kuuluneen vientiyrityksen toimitusjohtajaa on ehditty kiittää kilvan, vaikka häntä aluksi epäiltiin. Hän oli nimittäin ensimmäinen yrityksen herrahissin ulkopuolelta tullut johtaja. Hänen menestyksensä syinä on pidetty muun muassa "kansainvälisyyttä, henkilökohtaisia ominaisuuksia ja kulttuurista taustaa".

Yritys on lääketeollisuuden jätti Bayer, jonka liikevaihto on viiden viime vuoden aikana kasvanut melkein kolmanneksella, nettovoitto lähes kahdella kolmanneksella ja joka on pörssiarvoltaan noussut maansa kakkoseksi, SAP:n jälkeen ja Siemensin edelle. Kyseinen johtaja on pestinsä yrityksessä pian jättävä hollantilainen Marijn Dekkers.

Dekkers laajensi lääkejätin liiketoimintaa biotieteisiin. Hän toi saksalaiseen yritykseen markkinointinäkemystä, mutta tuki tiedemiehenä siinä elävää perinteistä saksalaista tutkimushenkeä ja kannusti sen innovatiivisuutta. Hän on ulkoisesti vaatimattoman oloinen, mutta vakuuttaa vainullaan tunnistaa olennainen ja päättäväisyydellään seurata omia johtolankojaan.

Ihannejohtaja? Epäilemättä, vaikka saksalaisjohtajat ilmaisivatkin tyytymättömyytensä perinteiseen johtamiskulttuuriin pari vuotta sitten tehdyssä kyselyssä. Paras malli olisi heidän mukaansa itseohjautuvat verkostot, jotta vastuu jakautuisi paremmin ja koko organisaation kollektiivinen älykkyys saataisiin hyödynnettyä. Näin voi toimia hyvä johtaja hierarkian huipullakin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Liian usein hierarkian huipulla on kuitenkin toimittu myös kyvyttömästi ja vastuuttomasti – hyödyntämättä organisaation resursseja ja jakamatta vastuuta. Puhumattakaan niin sanotuista Sonnenscheinkapitäneista, johtajista, jotka yrityslaivojensa kapteeneina haluavat vain paistatella päivää, mutta eivät kykene ohjaamaan laivaa isommassa merenkäynnissä ja myrskyssä.

Tähän on sitten haettu ratkaisua ulkopuolisista konsulteista ja saneeraajista, kun oman johdon pokka pettää tai sitä halutaan säästää. Siksi Saksassa nauttivat edelleen suurinta luottamusta sitoutuneet johtajat, joita voi löytää sitoutuneiden omistajien perheyrityksistä. Työntekijätkin ovat valmiit antamaan koko kärsivällisyytensä ja luovuutensa yrityksen käyttöön, kun sekin toimii pitkäjänteisesti.

Mitä vastuu merkitsee?

Keskeinen kysymys johtajuudessa on vastuu — mitä vastuu oikein merkitsee, miten sitä kannetaan ja jaetaan, ja mitä seurauksia vastuuttomalla johtamisella on. Pohdintaan ovat viime aikoina antaneet aihetta erityisesti viimeaikaiset käryt suurissa saksalaisissa yrityksissä, kuten Deutsche Bankissa (libor- ja valuuttamanipulaatio, rahanpesu) ja Volkswagenissa (dieselautojen päästötestipetos).

Volkswagenin tapaukseen voidaan nyt rinnastaa Suomessa Nokian Renkaiden testimanipulaatio. Molemmissa tapauksissa vahingot ovat yrityksille valtavat. Volkswagenin johtaja Martin Winterkorn joutui luopumaan tehtävistään jo ennen kuin oltiin voitu osoittaa hänen henkilökohtaisesti tietäneen testivilpistä. Hänen olisi pitänyt tietää siitä, ja hänen olisi pitänyt puuttua siihen.

"Aina kun tällaista joutuu tunnustamaan, se on kolaus", totesi Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Ari Lehtoranta Taloussanomille. Tapaus on valitettava takaisku ja luottamuksen takaisin ostamiseksi on hänen mukaan tehtävä kovasti töitä. Vastuukysymys taas ei ole selvä: kuka vastaa ja miten seurauksista? Tai hyötyivätkö muutkin kuin yritys testipetoksesta?

Volkswagenillakin on ollut vaikeuksia testiskandaalinsa kriisinhallinnassa. Ensinnäkin jo Matthias Müllerin siirtyminen Volkswagenin toimitusjohtajaksi konserniin kuuluvasta Porschesta on herättänyt tyytymättömyyttä siihen, että mies on toiminut vilpin mahdollistaneessa yrityskulttuurissa. Häntä ei pidetä missään nimessä uudistajana eikä hänellä uskota olevan tarvittavaa etäisyyttä asettaa uusia haasteita.

Müller sitä paitsi on jo osoittanut myös herkkyyden puutetta julkisessa esiintymisessään. Hänellä oli nimittäin otsaa väittää, tai saivarrella amerikkalaisessa radiohaastattelussa, etteivät he VW:lla olisi valehdelleet, vaan että kyseessä olisi ollut tekninen ongelma. Kovapäisesti hän jäi pr-fiaskonsa jälkeenkin inttämään epätotena pidetystä lausunnostaan, että hänet olisi käsitetty väärin ja väittämään, että media olisi ollut epäreilu.

Saksalaisessa julkisuudessa taas ihmeteltiin, ettei miehen mieleenkään tullut esittää median kautta kuluttajille anteeksipyyntöä siitä, että yritys oli manipuloinut testiarvoja. Sen sijaan Müller onnistui saksalaisen Manager-magazinin mukaan pääsemään typeryydessään kuolemattomien lauseiden listalle tyyliin "Titanic ei uppoa koskaan".

Nokian Renkaiden tapauksessa on vielä suomalaiseen tyyliin vältetty puhumasta korruptiosta, sillä sitähän ei tunnetusti Suomessa ole – tai ei ainakaan tilastollisesti läheskään yhtä paljon kuin Saksassa. Saksassa on voitu vain ihailla, miten korruptiosta vapaa puhdas pulmunen Pohjoismaa Suomi on – mutta nyttemmin on alettu yhä enemmän myös ihmetellä, pitääkö käsitys todella paikkansa.

Saksa on vientimaa, niin kuin Suomikin, ja jopa viennin maailmanmestari. Menestystä on täällä tavoiteltu myös kyseenalaisin keinoin, mutta maan menestymisestä ja yritys- ja johtamiskulttuurista kannattaa varmasti ottaa myös oppia. Saksa ei ole maailman napa, mutta ei enää liioin lintukotokaan Suomen tapaan, vaan viattomuutensa menettänyt, maailmalle avoin ja itsekriittinen yhteiskunta.

Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa on saksalaistunut suomalaistoimittaja, joka on asunut eteläisessä Saksassa 1990-luvulta asti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    2. 2

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    8. 8

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    9. 9

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    10. 10

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    5. 5

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    6. 6

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    9. 9

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    10. 10

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää