Kiinteistönvälittäjä selvitti: Näin monta kertaa suomalaiset muuttavat

Kyselyn mukaan suomalaiset ovat Euroopan innokkaimpia muuttajia.
Kiinteistönvälitysketju Remaxin tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat Euroopan innokkaimpia muuttajia yhdessä ruotsalaisten ja sveitsiläisen kanssa.

Kyselyn mukaan keskimäärin suomalaiset muuttavat toiseen asuntoon tai taloon kuusi kertaa elämänsä aikana. Eurooppalaisten keskiarvo on neljä kertaa. Esimerkiksi espanjalaiset, slovakialaiset ja puolalaiset vaihtavat asuinpaikkaa keskimäärin vain kaksi kertaa.

Kyselyyn osallistuneista eurooppalaisista lähes neljäsosa on pakannut muuttolaatikkonsa yli kuusi kertaa ja 15 prosenttia on muuttanut vain kerran. Yli 50-vuotiaatkin ovat tutkimuksen mukaan muuttaneet keskimäärin vain viisi kertaa.

Vuokralla asuvat ovat muuttaneet keskimäärin viisi kertaa, kun omistusasunnoissa asuvien muuttomäärä oli tutkimuksessa kolme.

– Verrattuna Kanadaan ja Yhdysvaltoihin, joissa muutetaan suhteellisen usein, eurooppalaiset pysyvät yhdessä paikassa kauemmin ja muuttavat vain, jos asumisjärjestelyt muuttuvat eli he saavat esimerkiksi uuden työpaikan ja perheenlisäystä, kertoo Remax Suomen toimitusjohtaja Pasi Aalto tiedotteessa.

Remaxin tutkimukseen osallistui yli 8000 20–59-vuotiasta henkilöä 16:ssa Euroopan maassa, jotka olivat Itävalta, Tsekki, Suomi, Ranska, Saksa, Kreikka, Italia, Alankomaat, Puola, Portugali, Slovakia, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Turkki ja Iso-Britannia.

  • Asunnot

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    9. 9

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    10. 10

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää