Siilasmaa menestysfirmoista: Kahdeksan kymmenestä olisi Suomessa laittomia

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisten pitää oppia rakastamaan muutosta, jos he haluavat olla menestyksekäs kansakunta. Näin sanoo Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.
Nokian hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan mielestä uuden kokeileminen on Suomessa vaikeaa. Katsotaan vaikka maailmalla parhaiten menestyneitä, uutta teknologiaa ja jakamistaloutta edustavia yrityksiä.

– Kahdeksan kymmenestä olisi Suomessa enemmän tai vähemmän laittomia, Siilasmaa sanoi SuomiAreenan tilaisuudessa keskiviikkona.

Sama nähtiin itseohjautuvien autojen tapauksessa. Niiden testaaminen ei onnistunut Suomessa, mutta Kaliforniassa kyllä.

Parempi valita suunta itse

Kokeilut kieltämällä ei synny uusia työpaikkoja, vaan Suomessa pitäisi pyrkiä löytämään tapoja mahdollistaa uuden kokeileminen, Siilasmaa sanoi.

Oikeaa henkeä Siilasmaa näkee Aalto-yliopistossa. Kolmen erityyppisen korkeakoulun yhdistämisen jälkeen opiskelijat ovat tämän mukaan ymmärtäneet, että voivat lähteä tekemään jotain uutta. Tunnettuja esimerkkejä ovat Startup Sauna, Startup Life ja Slush.

– Kun vain annamme mahdollisuuden, luomme esimerkin ja rohkaisemme, tapahtuu hyviä asioita, Siilasmaa sanoi.

Suomalaisten pitäisikin aktiivisesti hakea sellaista muutosta, mitä itse haluavat.

– Sellaista muutosta on helppo rakastaa, jonka itse panee liikkeelle.

  • Startupit

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    6. 6

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    7. 7

      Suomalaisten talousluottamus huipussa – tätä se oikeasti tarkoittaa

    8. 8

      Ilmainen mainos on paras mainos

    9. 9

      Outokumpu halventunut kuukaudessa 16 prosenttia – tänään nousua

    10. 10

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää