Omistatko ssd-levyn? Tässä yksi tärkeä neuvo

Julkaistu: , Päivitetty:

Google ja Toronton yliopisto selvittelivät ssd- ja kiintolevyjen eroja laajassa tutkimuksessa. Tuloksista selvisi muun muassa, että ssd-levyjen varmuuskopiointi on kiintolevyjäkin tärkeämpää.
Laajasti käytettyjen ssd-levyjen kestävyydestä ja käyttäytymisestä on toistaiseksi varsin vähän tietoa, mutta Googlen ja Toronton yliopiston selvitys tuo asiaan lisävaloa. Tutkimuksesta kirjoittaa Zdnet.

Laajassa tutkimuksessa tarkasteltiin miljoonien ssd-massamuistien kestävyyttä Googlen datakeskuksissa kuuden vuoden ajanjaksolla. Selvityksessä oli mukana 10 eri mallia, ja ne edustivat sekä kuluttaja- että yrityslaitteita.

Tutkimuksen johtopäätöksissä oli sekä hyviä että huonoja uutisia ssd-levyjen omistajille. Yksi niistä oli, että raakabittien virhetaso (raw bit error rate, RBER) nousee hitaammin kuin mitä tähän asti on uskottu, eikä sillä ole vahvaa yhteyttä fataalivirheisiin.

Lisäksi kävi ilmi, että edulliset ja kuluttajakäyttöön tarkoitetut mlc-laitteet (multi-level cell) ovat käytännössä yhtä luotettavia kuin kalliit slc:t (single-level cell). Yrityslaitteissa varataan ylimääräistä tilaa muistin kulumista varten, mutta siihen ei yleensä tarvitse turvautua.

Ssd-levyjen havaittiin kautta linjan rikkoutuvan vähemmän herkästi kuin kiintolevyjen, mutta levyrikon tapahtuessa se on kiitolevyjä todennäköisemmin fataali eli tietojen menetykseen johtava. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ssd-levyjen varmuuskopiointi on kiintolevyjä täkeämpää.

Yksi kiinnostavimmista havainnoista oli se, että ikä selittää ssd-levyn vikaantumista paremmin kuin kirjoituskerrat. Ahkera käyttö ei siis riko levyä, mutta laitteilla on "parasta ennen" -päivä.

"Kuolleet" mustiblokit ovat verrattain yleisiä uusissakin levyissä. Niiden kasautuminen voi puolestaan johtaa suurtenkin tietomäärien menetykseen, kun koko muistisiru tai -ohjainpiiri lakkaa toimimasta. 30–80 prosenttia levyistä saa ainakin yhden kuolleen blokin neljän käyttövuoden aikana ja 2–7 prosentissa lakkaa kokonainen muistisiru toimimasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    4. 4

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    5. 5

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    6. 6

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    7. 7

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    8. 8

      Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

    9. 9

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    10. 10

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää