Turvapaikanhakijoista ei pikaratkaisua rakennusalalle: "Asiat eivät mene kuin Strömsössä"

Julkaistu:

Rakennusteollisuudessa vilkastuu, ja se näkyy työntekijöiden tarpeessa. Kilometrit ja vääränlainen koulutus kuitenkin erottavat alan työpaikkoja ja työttömiä.
Synkässä taloudellisessa tilanteessa pienetkin pilkahdukset ovat tervetulleita. Pientä piristymistä on tänä vuonna nähtävissä kenties yllättävällä suunnalla – rakentamisessa.

Osaltaan rakentamisen kasvua tukevat julkiset rakennushankkeet.

– Tämä vuosi tulee väistämättä olemaan plusmerkkinen, jollei mitään ihmeitä tapahdu, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen kertoo Taloussanomille.

Tälle vuodelle RT ennustaa noin 2,5 prosentin kasvua edellisvuodesta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kasvun taustalta löytyy niin asuntorakentamisen vilkastuminen kuin yksittäiset suuret hankkeet, kuten sairaaloiden ja koulujen uudis- ja korjausrakentaminen. Myös alhainen lähtötaso vaikuttaa.

– Viime vuosi oli neljäs vuosi, kun tultiin alaspäin. Kasvunvaraa on tullut, Pakarinen sanoo.

Nytkähdys ylöspäin ei kuitenkaan ole vielä lupaus hyvän vireen jatkumisesta. Jos investoinnit eivät lähde tänä vuonna käyntiin, ensi vuodesta tulee heikohko, pääekonomisti summaa.

Työntekijän ja työpaikan välissä liikaa kilometrejä

Aktiivisuuden kasvu näkyy työvoiman tarpeessa.

– Ennakoimme, että alan työllisyystilanne paranee tänä vuonna, Pakarinen kertoo.

Lähivuosina työvoimaa tarvitaan rakennusteollisuudessa vielä enemmän, Rakennusteollisuuden työmarkkinajohtaja Tapio Kari sanoo. RT:n viesti on jo pitkään pysynyt samanlaisena: työntekijöille on tarvetta, kun ihmisiä jää eläkkeelle ja rakentaminen lisääntyy.

Tällä hetkellä työpaikkojen ja työttömäksi jääneiden välillä on usein kilometrit tai vääränlainen koulutus.

Yksi alan nykyisistä pullonkauloista on, että tekijöitä ei ole ollut tarpeeksi esimerkiksi projektien johtoon. Toinen pullonkaula on niin sanottu kohtaanto-ongelma.

– Suomessa on kyllä työntekijöitä, mutta rakentamisen kannalta he ovat väärissä paikoissa. Työntekijätaso ei samalla tavalla lähde liikkeelle kuin aiemmin, Kari selventää.

Varsinkin pääkaupunkiseudulla työntekijöistä on syntynyt pula, kun suuret rakennushankkeet käynnistyvät samaan aikaan.

"Asiat eivät mene kuin Strömsössä"

Etenkin eteläisessä Suomessa työvoimaa on tarvittaessa haettu lahden takaa. Tulevaisuudessa virolaisista rakennusmiehistä voi tulla pula.

– Kapasiteetti on aika hyvin käytössä. Sieltä ei ole paljon enempää [rakennusammattilaisia] saatavilla, Kari sanoo.

Viime syksynä RT ehdotti yhtenä ratkaisuna työntekijöiden ja työpaikkojen kohtaanto-ongelmaan turvapaikanhakijoiden kouluttamista rakennusammattilaisiksi.

RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoi tuolloin Helsingin Sanomille, että: "Rakennusalalle voitaisiin kouluttaa kymmeniätuhansia turvapaikan saaneita ihmisiä lähivuosien aikana."

Määrä saattoi olla hieman liian optimistinen, työmarkkinajohtaja Tapio Kari arvioi nyt.

– Viime syksystä olemme tulleet lähemmäs realismia. Tässä on monta asiaa, jotka eivät mene niin kuin Strömsössä, hän sanoo.

Esimerkiksi viranomaisten toiminta on osoittautunut hitaammaksi kuin RT:ssä toivottiin. Turvapaikan myöntämiseen menee oma aikansa, ja sen jälkeen vuorossa on kotouttaminen ja esimerkiksi aikuiskoulutus.

– On iso liuta asioita, joita rakennusalalle työllistyvän on osattava, Kari huomauttaa.

RT välittäjän roolissa – toiminta lähtökuopissa

Suurin ongelma koskee osaamisen hankkimista.

– Yrityksen tehtävä on saada rakennusprojekti tehtyä. Sinne pitää tulla henkilöitä, jotka eivät häiritse muuta projektia vaan auttavat ja tekevät töitä. Siinä kohtaa ollaan aika lähtökuopissa, työmarkkinajohtaja Kari sanoo.

Hänen mukaansa ideaa siitä, että osa turvapaikan saaneista voisi työllistyä rakennusalalle, ei kuitenkaan ole haudattu.

– Kunnista on tullut yhteydenottoja, että olisiko mahdollista tehdä projekteja. Nyt rupeaa löytymään yhteistyökumppanit, joiden kanssa yhteistyötä voidaan tehdä.

Kari kertoo, että RT:n rooli on toimia eräänlaisena välittäjänä turvapaikan saaneiden tai yleisemmin maahanmuuttajien ja yritysten välillä. Koulutusorganisaatio RT ei ole, vaan koulutuksen hoitavat muut tahot.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Palkka 6157 euroa kuussa – silti töihin ei riitä hakijoita

    8. 8

      OP:n Reijo Karhinen eläkkeelle – uusi pääjohtaja valittu

    9. 9

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    10. 10

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää