Zuckerberg: Tämä on Facebookin seuraava tärkeä trendi

Julkaistu:

Facebookin Mark Zuckerbergin mukaan virtuaalitodellisuus vaatii verkkoyhteyksiltä paljon kehitystä. Barcelonan mobiilimessuilla pitämässään puheessa Zuckerberg myös puolusti yhtiön Internet.org-hanketta, jonka tavoitteena on tuoda internet yhä useamman ulottuville.
Facebookin johtaja Mark Zuckerberg pääsi muistelemaan lapsuuttaan Mobile World Congress -mobiilimessuilla.

– Äitini kirjoitti ensiaskeleeni muistiin vauvakirjaan, eli siis tekstinä, Zuckerberg kertoi salintäydelle yleisölle Mobile World Congress -tapahtumassa Barcelonassa.

– Sisareni taas otti videon, kun hänen lapsensa otti ensiaskeliaan. Minä taas haluan tallentaa koko tapahtuman, kun oma lapseni alkaa kävellä, ja jakaa sen vanhemmilleni ja muille, kuin he itse olisivat siellä.

Zuckerberg havainnollisti esimerkillään, kuinka ihmiset ovat siirtyneet kokemustensa tallentamisessa ensin tekstistä valokuvan kautta videoon.

Zuckerbergin mukaan videon suosio on selvä trendi Facebookissa. Palvelussa katsotaan päivittäin 100 miljoonaa tuntia videota päivittäin.

– Pitää kuitenkin tajuta, että tämä ei ole loppu, Zuckerberg sanoo.

Seuraava merkittävä askel on Zuckerbergin mukaan virtuaalitodellisuus eli tällä hetkellä 360-asteen valokuvat ja videot.

– Siitä tulee merkittävä asia, kun voi kokea olevansa läsnä toisessa paikassa, Zuckerberg sanoo.

Facebook tukee jo nyt vr-videoita, jotka näyttävät kameralaitteen ympäristön joka puolella yhtä aikaa. Facebook osti vuonna 2014 virtuaalisilmikkoa kehittävän Oculus Rift -yhtiön. Laitteiden toimitukset alkavat maaliskuussa.

– Verkkoyhteyksien pitää kuitenkin kehittyä vielä paljon, sillä jotta voi kokea olevansa paikalla, täytyy luultavasti välittää korkealaatuista 4k-kuvaa kumpaankin silmään.

Neljä miljardia ilman nettiä – "Alan pitäisi hoitaa homma loppuun"

Tehokkaiden verkkoyhteyksien lisäksi Zuckerberg puhui myös Internet.org -hyväntekeväisyyshankkeesta, jonka tarkoitus on kytkeä enemmän ihmisiä verkkoon.

– Ajatella, että vuonna 2016 on neljä miljardia ihmistä, jotka eivät pääse nettiin lainkaan.

Zuckerbergin mukaan operaattoreiden ja muiden verkkotekniikan ammattilaisten pitäisi muistaa myös ihmiset netin ulkopuolella.

– On surullista, jos tekniikan tehtävänä on vain nopeuttaa asioita rikkaille ihmisille, Zuckerberg sanoi.

– Mielestäni alan pitäisi hoitaa homma loppuun. Muuten käy niin, että istumme täällä taas vuonna 2020, ja edistystä on varmasti tapahtunut, mutta samalla on yhä kolme miljardia ihmistä, jotka eivät pääse lainkaan verkkoon.

Zuckerberg sai puheenvuorostaan yleisöltä suosionosoitukset.

Internet.org -hanketta on myös arvosteltu. Zuckerbergin on väitetty pönkittävän sillä Facebookin asemaa ja pyrkivän tekemään hankkeella voittoa. Zuckerberg kiistää väitteet.

– Todellinen tavoitteemme on auttaa ihmisiä nettiin. On kiinnostavaa, että monet eivät halua uskoa sitä, Zuckerberg sanoi.

– Ehkä syynä on se, että yritysten arvellaan aina olevan kiinnostuneita vain rahan tekemisestä.

  • Facebook
  • mwc2016

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää