Kuva säikäytti uudenlaisesta taskuvarkaudesta: "Uskon, että kyseessä oli stuntti"

Rahan varastaminen maksupäätteen avulla ei ole käytännöllistä, asiantuntija rauhoittelee.
Sosiaalisessa mediassa kiertää kuva, jossa on takaapäin metrossa tai muussa joukkoliikennevälineessä seisova mies, jolla on käytössään kaupoissa käytettävä maksupääte.

Kuvan väitetään esittävän taskuvarkaustilannetta, jolla lähimaksusirulla varustetulta luottokortilta on viety rahaa.

Kuvaa on levittänyt Facebookissa ”Paul Jarvis” -niminen mies, mutta se on sittemmin levinnyt laajasti muuallekin. Kuvan alkuperästä ei ole tietoa, mutta se on mahdollisesti peräisin Venäjältä.

Netsin eli entisen Luottokunnan kaupallinen johtaja Sami Toivonen kertoo Digitodaylle, että kuvassa olevan kaltainen varkaustilanne on teknisesti mahdollinen, mutta käytännössä ei.

– Uskon, että kyseessä on stuntti (järjestetty tilanne), jolla todistetaan tämän olevan mahdollista. Teknisesti se onnistuu, sillä lukuetäisyys on tuuma (2,5 senttiä), Toivonen sanoo.

– Mutta jos tätä tapahtuisi tosielämässä, kiinnijäämisen riski olisi suuri. Hyöty on siihen verrattuna hyvin pieni.

Suurin mahdollinen kertaostos lähimaksulla on 25 euroa.

Toivosen mukaan kaikki maksupäätteet rekisteröidään ja niiden omistajat ovat tiedossa. Maksut menevät pankkitilille, ja rahaliikennettä on mahdollista seurata.

Suomalaisia kortteja voi lukea myös ulkomaisilla lukijoilla. Suomalaiskortit perustuvat Toivosen mukaan kuitenkin emv-siruun, mikä vapauttaa kuluttajan vastuusta. Jos korttilaskussa on asiaankuulumattomia veloituksia, asiakas saa hyvityksen kortin myöntäjältä.

Tämä edellyttää asiakkaalta kuitenkin väärän veloituksen huomaamista ja laskujen tarkkaa läpikäyntiä.

– Se on hyvä käytäntö muutenkin esimerkiksi teknisten häiriöiden ja kaksoisveloitusten vuoksi, Toivonen huomauttaa.

Toivosen tietojen mukaan Suomessa ei ole ollut tapauksia, joissa ihmisten korteilta olisi viety lähiluvulla rahaa näiden tietämättä.

– Siihen (rahojen varastamiseen) on paljon helpompiakin tapoja, Toivonen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    9. 9

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    10. 10

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää