MT: Sote-uudistus nostaisi veroja kahdella alueella

Julkaistu:

Ylen mukaan hallituksessa pohditaan viiden sote-alueen mallia.


Sosiaali- ja terveysuudistus nostaisi kuntaveroja Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla, kertoo Maaseudun Tulevaisuus (MT). Asiaa käy ilmi lehden käsiinsä saamista laskelmista, joita hallitus käyttää päätöksenteon tukena.

Laskelmien mukaan kuntalaisten maksama vero kiristyisi pahimmillaan 10 prosenttiyksikköä ja lievimmillään alenisi lähes seitsemän prosenttiyksikköä.

Koko maan tasolla sosiaali- ja terveystoimen siirto pois kunnilta aiheuttaa sote-menoihin MT:n mukaan 12 miljardin euron aukon. Alijäämä voidaan kattaa esimerkiksi 11 prosentin tasaverolla, jolloin varmimmat maksajat ovat Uusimaa ja Pohjois-Pohjanmaa.

Ylen Uutisten tietojen mukaan hallituksen sisällä keskustellaan taas uudesta sote-mallista, jossa sote-alueita saattaisi sittenkin olla viisi aiemman kaavailun 15 sijaan. Viisi aluetta rakentuisi viiden yliopistosairaalan ympärille, ja niitä kutsuttaisiin yhteistyöalueiksi. Malli säilyttäisi silti maakunnat.

Yhteistyöalueet voisivat Ylen mukaan vastata tutkimuksen ja kehittämisen koordinoinnista, ne hoitaisivat hoitojen keskittämisen ja vaativimmissa hoidoissa palveluketjut. Alueilla olisi keskitettyä toimivaltaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää