Pakotteet poistuivat: Iranista ensimmäinen öljylasti Eurooppaan

Iran on lähettänyt ensimmäisen öljylastin kohti Eurooppaa sen jälkeen, kun Iranin-vastaiset pakotteet purettiin tammikuussa, uutistoimisto Bloomberg kertoo.
Suezmax-alus Distya Akula lähti Khargin saaren öljyterminaalista Persianlahdelta, ja se oli Bloombergin mukaan lauantaina Omaninlahdella Arabiemiraattien itärannikon tuntumassa.

Iranin ensimmäiset öljytoimitukset menevät ranskalaiselle Totalille, Espanjan Cepsalle ja venäläisen Lukoilin omistamalle Litascolle.

Ranskan Totalille lähtee suurin alus: kaksi miljoonaa barrelia vetävä VLCC Atlantas -öljytankkeri. Muut kaksi toimitusta tehdään miljoona barrelia kuljettavilla Suezmax-aluksilla.

Jo matkaan lähtenyt Distya Akula toimittaa öljyä Litascolle, ja sen määränpää on Constanza, Romania. Atlantasia ei ollut vielä lauantaina lastattu täyteen, kun taas Espanjaan lähtevä Monte Toledo -alus oli matkalla Khargin saarelle sunnuntaina.

– Kolmen tankkerin lastaus Khargin saarella saadaan tehtyä 48 tunnissa, Iran Oil Terminalsin toimitusjohtaja Pirouz Mousavi sanoi.

Hänen mukaansa yhtiö ei ole lastannut Eurooppaan lähteviä tankkereita neljään vuoteen pakotteiden takia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    3. 3

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    9. 9

      Ministeri Kai Mykkänen talousluvuista: ”Yllättävän myönteisiä”

    10. 10

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää