"Oli odotettavissa, ettei Nokia kommentoi näkymiään"

Julkaistu:

Nokian osake on laskussa, mutta tämä johtuu analyytikon mukaan lähinnä osakemarkkinan yleisestä alakulosta.
Nokia julkisti tänään odotuksia paremman loppuvuoden tuloksen ja nosti myös osinkoaan. Siitä huolimatta yhtiön osakkeen kurssi on nuokkunut miinuksella muun pörssin tavoin.

OP:n seniorianalyytikon Hannu Rauhalan mukaan kurssilasku johtuu lähinnä markkinan myötäilystä. Tuloksessa ei ollut juuri negatiivisia yllätyksiä.

– Tulos oli odotusten mukainen, Rauhala sanoo ja toteaa myös kausiluontoisten tekijöiden tukeneen Nokian kannattavuutta.

Osinkoa Nokia jakaa 0,16 euroa edellisvuoden 0,14 euron sijaan. Lisäksi jaetaan 0,10 euron ylimääräisen osinko.

– Myös kasvanutta osinkoa osattiin odottaa. Se oli hieman odotuksia vahvempi, Rauhala sanoo.

Näkymiä vasta toukokuussa

Jonkin verran huomiota on herättänyt se, ettei Nokia antanut alkaneelle vuodelle minkäänlaista tulosohjausta, vaan toimitusjohtaja Rajeev Suri tyytyi katsauksessa kuvailemaan verkkomarkkinoita.

Hänen mukaansa tammi-maaliskuu näyttää tässä suhteessa "haastavalta" asiakkaiden harkitessa investointejaan.

Nokian mukaan koko vuoden vuoden näkymien kuvaileminen ei ole nyt tarkoituksenmukaista Alcatel-Lucent -yritysoston takia. Patenttien Technologiesissa pidättäytymisen syynä ovat lisensointisopimusten arvoon ja ajoitukseen liittyvät epävarmuudet.

Verkkoliiketoiminnan näkymiä on tarkoitus arvioida ensimmäisen neljänneksen tuloksen yhteydessä. Tämä tapahtuu vasta 10. toukokuuta.

– Oli odotettavissakin, ettei Nokia lähde kommentoimaan näkymiään tässä vaiheessa. Silloin kun Nokia myi liiketoimintojaan ja järjesteli niitä uudelleen, ei näkymiä myöskään kommentoitu, Rauhala painottaa.

Nokian osake oli kello 14.35 laskenut 0,8 prosenttia 5,26 euroon. Pörssin yleisindeksi oli samaan aikaan 2,4 prosenttia laskussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää