Nokialle luvassa 300 miljoonan euron potti vuodessa?

Julkaistu:

Nokian uskotaan sopivan lähipäivinä patenttiensa lisensoimisesta Samsungin kanssa.
Verkkolaitevalmistaja Nokian ja elektroniikkajätti Samsungin odotetaan kertovan lähipäivinä patenttineuvottelujensa tuloksesta. Analyytikot ennakoivat uutistoimisto Reutersin mukaan Nokian saavan useiden satojen miljoonien eurojen kertakorvauksen.

Nokia ja Samsung kertoivat marraskuussa 2013, että yhtiöiden välistä patenttien lisensoimissopimusta jatketaan viidellä vuodella vuodesta 2014 alkaen.

Samassa yhteydessä firmat kertoivat, että Nokialle maksettavien lisäkorvausten suuruus määräytyy molempia osapuolia sitovassa välimiesmenettelyssä.

Nordean analyytikko Sami Sarkamies arvioi Reutersille, että Nokian liikevoitto voi parantua jopa 700 miljoonalla eurolla tänä vuonna patenttisopimuksen takia. Sarkamies ennakoi, että välimiesoikeus voi päätyä 300 miljoonan euron korvaukseen vuotta kohti.

– Samsung on maksanut Nokialle luultavasti sata miljoonaa vuodessa, ja luku voi nousta nyt noin 300 miljoonaan euroon. Sovittava summa maksetaan myös takautuvasti kahdelta edelliseltä vuodelta, Sarkamies sanoi.

Sarkamiehen suositus Nokian osakkeelle on "pidä". Nokian osake on heikentynyt yhdeksän prosenttia viime huhtikuun jälkeen, jolloin yhtiö kertoi ostavansa Alcatel-Lucentin 15,6 miljardilla eurolla. Sijoittajat ovat olleet huolestuneita Nokian sopimista ehdoista Ranskan hallituksen kanssa sekä siitä, miten yhtiöiden yhdistyminen käytännössä onnistuu.

Nokian osake voi kuitenkin saada vauhtia patenttisopimuksesta Samsungin kanssa, jos summa on analyytikoiden ennusteita suurempi.

Vaikka Nokia luopui matkapuhelinliiketoiminnastaan myydessään sen Microsoftille, sillä on edelleen suuri matkapuhelinteknologiaan liittyvä patenttisalkku.

Osaketutkimusyhtiö Inderes arvioi torstaina, että Nokia saisi useiden satoja miljoonien eurojen takautuvan korvauksen sekä lisenssitulojen tasokorotuksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    10. 10

      Terex myy lisää Konecranesia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    3. 3

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    4. 4

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    5. 5

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    6. 6

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    7. 7

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    8. 8

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää