Tutkija paljastaa, mitkä merkit varoittavat talousrikoksista

Tutkija kertoo, millaisia talousrikokset ovat Suomessa ja mistä niiden riskin tunnistaa.
Kavalluksia, petoksia, kirjanpitorikoksia ja muita taloudellisia väärinkäytöksiä havaitaan laskusuhdanteissa useammin kuin nousukausina. Vain pieni osa etenee poliisille asti.

Näin sanoo Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen yksikön yliopistotutkija Annukka Jokipii.

– Keskimäärin rikoksen havaitseminen kestää kaksi vuotta toiminnan alkamisesta. Havaituista rikoksista vain kymmenen prosenttia etenee talousrikostutkinnan käsittelyyn, loput käsitellään yrityksen sisällä, Jokipii kertoo.

Poliisi on viime vuosina tutkinut 1700–1800 rikosta vuodessa. Rötösten määrä voi näin ollen liikkua ainakin 20000 tapauksessa. Konsulttiyhtiö PwC:n selvityksessä, joka käsitteli sataa suomalaista yritystä, kahden vuoden aikana joka viides yritys oli havainnut väärinkäytöksiä.

– Lukumäärät ovat tosi isoja, Jokipii huomauttaa.

Lama tarkentaa syyniä

Laskusuhdanteissa tapauksia tulee tyypillisesti hieman enemmän ilmi yrityksissä, ja siihen on kaksi syytä.

– Kun yrityksissä on säästökuureja päällä, ruvetaan tarkemmalla kammalla syynäämään, mistä kulut ovat syntyneet ja mitä hankintoja tehdään.

Toisaalta, jos rahasta on tiukkaa ja vaikkapa bonukset jäävät pois, väärinkäytöksiä tehdään enemmän. Halutaan hyvää elintasoa, rahoittaa huumeiden tai alkoholinkäyttöä, Jokipii sanoo.

Siihen, miksi rötöksistä niin moni jää pimentoon, Jokipiillä on kolmekin syytä. Teot voivat olla vastoin yrityksen ohjeistuksia, mutta eivät välttämättä täytä mitään rikosnimikettä.

– Sitten on isompia caseja, jotka selkeästi tahraisivat yrityksen maineen. Kolmas syy on, että jos tutkinta voi kestää vuodesta kahteenkin, moni yhtiö haluaa hoitaa tapaukset nopeammin pois päiväjärjestyksestä.

Pomon asenne vaaran merkki

Jokipii ja Hankenin lehtori Benita Gullkvist tutkivat kahdessa tutkimuksessaan suomalaisten asiantuntijoiden näkemyksiä muun muassa siitä, millaiset merkit varoittavat väärinkäytöksistä. Vastaajina olivat yritysten sisäiset tarkastajat, tilintarkastajat ja talousrikostutkijat.

Iso riski on, jos yrityksen johto käyttäytyy epäeettisesti, kärjistetysti kahvipöydässä naureskellen verojenmaksun hölmöydestä. Se lisää todennäköisyyttä, että jotain mätää on yrityksessä. Joko johtajissa tai henkilöstössä, joka imee asennetta itseensä.

– Talousrikostutkijat erityisesti kiinnittävät huomiota pomoon liittyviin tekijöihin: Onko hänellä rikollista tai kyseenalaista taustaa, huikenteleva elämäntyyli.

Lisäksi asiantuntijat katsovat, onko syitä ja motiivia väärinkäytökseen.

– Rikosten tekijätkin ovat myös moraalisia ihmisiä. He pyrkivät keksimään selityksen toiminnalleen: "Hei, olen ansainnut tämän".

Lisäksi asiantuntijat tarkkailevat sisäistä ilmapiiriä, tilintarkastajat erityisesti eri osapuolten välistä epäilyttävää liiketoiminta tai konkurssin uhkaa.

(Oikaisu: Korjattu Jokipiin ja Gullkvistin tittelit.)

  • Talousrikokset

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    9. 9

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    10. 10

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää