"Suomen kannattaisi ottaa lainaa viideksi vuodeksi ja haudata rahat maahan"

Julkaistu:

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus ehdottaa asuntotuotantoa vauhdittavia investointeja, koska Suomi sai tänään lainaa miinuskorolla.
Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus ehdottaa Suomea tekemään asuntotuotantoa vauhdittavia investointeja velkarahalla, koska sijoittajat nyt käytännössä maksavat valtiolle rahan lainaamisesta.

Brotherus kommentoi blogissaan outoa korkotilannetta. Suomen valtio laski tänään liikkeelle miljardin euron suuruisen, vuonna 2020 erääntyvän joukkolainan, jonka tuotto jäi 0,065 prosenttia negatiiviseksi.

– Suomen valtion kannattaisi toisin sanoen ottaa lainaa 5 vuodeksi, haudata rahat maahan odottamaan vuotta 2020 ja maksaa velat takaisin eräpäivänä maasta kaivettavilla rahoilla. Hieman jäisi tuottoa ylikin. Kai Suomesta löytyy nyt oheista järjetöntä esimerkkiä parempia investointikohteita? Brotherus kysyy blogissaan.

Hypon pääekonomisti huomauttaa, että Suomi painii samaan aikaan historiallisen kaupungistumiskehityksen kanssa. Työntekijät tai työttömäksi jäävät eivät kuitenkaan halua muuttaa työpaikkojen perässä kasvukeskuksiin, koska lisääntyvä ansiotaso kuluu korkeampiin asumiskustannuksiin.

– Kaikille on selvää, että ainoa kestävä tapa hillitä rajua vuokrakehitystä ja asuntojen hintojen karkaamista on yksinkertaisesti rakentaa lisää. Kaikenlaisia asuntoja, Brotherus kirjoittaa.

Brotherus ehdottaa Suomea tekemään investointeja kunnallistekniikkaan, liikenteeseen, kouluihin ja terveyskeskuksiin, jotka tukisivat kaavoitusta ja uudistuotantoa.

– Vaikea nähdä, että tällaisten investointien tuotto jäisi mitenkään negatiiviseksi. Onko Suomella rohkeutta kaupungistua vai jätetäänkö ilmainen raha maahan mätänemään? Brotherus kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    3. 3

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Tällainen omaisuus tekee suomalaisten mielestä ihmisestä vauraan

    8. 8

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    9. 9

      Väärässä kortissa muhii yllätys: tuplakorko

    10. 10

      Riitaa rahasta – loppuuko tv-ohjelmien nettitallennus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää