Väyrynen aloitteestaan: Mediapeliä

Julkaistu: , Päivitetty:

Keskustan kunniapuheenjohtajan mukaan hänen aloitteensa tavoitteena on järjestää kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa.
Eurokansanedustaja Paavo Väyrynen sanoo olevansa hämmästynyt tavasta, jolla Yle Uutiset on tulkinnut hänen myöntämäänsä haastattelua.

Väyrynen sanoo tiedotteessa, että hänen kolmesta keskustelustaan Ylen toimittajan kanssa on poimittu yksittäisiä lauseita. Väyrysen mukaan ei pidä paikkaansa, että hän ei enää kannattaisi Suomen eurojäsenyydestä pidettävää kansanäänestystä.

Keskustan kunniapuheenjohtajan mukaan hänen aloitteensa tavoitteena on järjestää kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa.

– Kansanäänestyksen järjestäminen edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kun Suomi on euroalueessa, ainoa mielekäs vaihtoehto on, että kansanäänestyksen pohjana on ehdotus, että Suomi eroaa siitä.

Väyrysen mukaan syksyn mittaan esiin on noussut myös vaihtoehto, jossa hallitus toteuttaa eurojärjestelmästä eroamisen tiedonannolla, ja kansanäänestys voidaan järjestää myöhemmin, jos jokin tuleva hallitus haluaisi Suomen palaavan euroalueeseen.

– Haastattelussa toin esille nämä kaksi vaihtoehtoa kansanäänestyksen järjestämiseksi. Vastauksena toimittajan kysymykseen totesin, että kumpaakaan vaihtoehtoa ei ole helppo toteuttaa, koska ilmeisesti eduskunnan enemmistö ei kannata Suomen eroamista euroalueesta.

– Uskon kuitenkin, että eduskunnassa käytävä ja julkinen keskustelu Suomen eroamisesta muuttavat kansanedustajien mielipiteet, Väyrynen päättää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää