Positiivinen tulosvaroitus: Rauten tulos parani selvästi

Puuteollisuudelle koneita valmistavan Rauten ennakkotietojen mukaan yhtiön liikevaihto ja liiketulos kasvoivat viime vuonna selvästi vuotta aiemmasta.
Tilintarkastamattomien tietojen mukaan Rauten liikevaihto kasvoi viime vuonna noin 127 miljoonaan euroon edellisvuoden 94 miljoonasta eurosta.

Liikevoittoa kertyi noin 8,1 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 liikevoitto jäi 2,6 miljoonaan euroon.

Yhtiö sai uusia tilauksia noin 145 miljoonan euron arvosta, kun vuotta aiemmin niiden arvo oli 112 miljoonaa euroa. Viime vuoden päätteeksi tilauskanta noin 60 miljoonaa euroa eli 16 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuoden lopussa.

Ennakkotiedot vastaavat yhtiön ohjeistusta. Maaliskuun lopussa Raute ennakoi, että sen liikevaihto ja liiketulos paranevat selvästi.

Varsinaisen tilinpäätöstiedotteensa viime vuodelta Raute julkaisee 16. helmikuuta. Samalla yhtiö arvioi tämän vuoden näkymiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    3. 3

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    8. 8

      Ministeri Kai Mykkänen talousluvuista: ”Yllättävän myönteisiä”

    9. 9

      Peliyhtiö Remedyn listautumisanti ylimerkittiin reippaasti

    10. 10

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää