Seitsemän vuoden synkkyys hälvenee? Yhä harvempi yritys maksuhäiriöinen

Julkaistu:

Maksuhäiriöisten yritysten määrä laski viime vuonna ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Myös maksuhäiriömerkintöjen ja konkurssien määrä laski.
Suomen Asiakastiedon rekisterissä oli viime vuonna 54 800 yritystä, joilla oli maksuhäiriömerkintä. Määrä oli hieman yli kaksi prosenttia pienempi kuin edellisvuonna. Maksuhäiriöisten yritysten määrä laski ensimmäistä kertaa vuoden 2008 jälkeen.

Yrityksille kirjattiin yhteensä 192 000 uutta maksuhäiriömerkintää eli reilu prosentti vähemmän kuin edellisvuonna. Merkintöjen määrä laski kolmatta vuotta peräkkäin.

Suomen Asiakastiedon varatoimitusjohtaja Heikki Koivula ei vielä sano, että yritysten talous olisi laajalti kääntynyt parempaan.

– Kyllä tämä mielestäni osoittaa, että pahimmasta kriisistä selvinneillä yrityksillä on kohtuullisen hyvät edellytykset suoriutua velvoitteistaan vastaisuudessakin, hän arvioi silti tiedotteessa.

Hotelli- ja ravintola-alallaon yhä vaikeaa

Vaikeinta on majoitus- ja ravitsemusalalla, jossa useammalla kuin joka viidennellä yrityksellä on maksuhäiriöitä. Lähes yhtä tavallisia nämä ovat rakennusyrityksissä.

Rahoitus- ja vakuutus- sekä kiinteistöalalla maksuhäiriöisiä yrityksiä on selvästi harvempi kuin joka kymmenes.

Myös konkurssitiedot ovat aiempaa positiivisempia. Viime vuonna konkurssia haki 2 900 yritystä, mikä oli 15 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Konkurssiin asetettujen yritysten määrä väheni 11 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      ”Asuntomarkkinoilla alkaa uusi epävarmuuden aika”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää