Pakkanen piinaa edelleen autoilijoita – hankaluuksia huoltamoillakin

Julkaistu: , Päivitetty:

Pakkaslukemat ovat jo painumaan päin, mutta talvi kiusaa yhä autoilijoita. Lämmittäkää autoja, jos mielitte liikenteeseen, Autoliitosta muistutetaan.
Suomea koetellut pakkanen on hyydyttänyt autoja ympäri maata, eivätkä autoilijoiden ongelmat ota loppuakseen.

– Kaikkein suurin kiire on toistaiseksi ohi, mutta töitä on edelleen jonossa, sanoo Autoliiton turvapalvelupäällikkö Jonne Luomala Taloussanomille.

Vaikka pakkaset eivät ennusteiden mukaan jatkukaan alkavalla viikolla aivan yhtä kireinä, Luomala muistuttaa töihin ja muualle autolla aikovia auton lämmityksestä.

– On erittäin suositeltavaa käyttää moottorilämmitintä, tai jos mahdollista, kannattaa laittaa auto lämpimään. Jos auto on seissyt koko viikonlopun, on hyvin suuri riski, että akku on tyhjä.

Työmatkat saattavat olla usein melko lyhyitä, eikä auton akku ehdi Luomalan mukaan välttämättä latautua matkan aikana. Jos oma auto ei maanantaiaamuna inahdakaan, julkinen liikenne ja taksi ovat Luomalan mielestä hyviä vaihtoehtoja.

Huoltoasemillakin ongelmia

Pakkasen purevuudelta eivät ole täysin välttyneet myöskään huoltoasemat. Luomala kertoo, että esimerkiksi rengaspainemittarit ja ilmanlisäysvälineet eivät ole hänen tietojensa mukaan olleet kaikkialla toiminnassa pakkasen vuoksi. 

– Asiakkaat eivät ole ainakaan pääkaupunkiseudulla päässeet kovin helposti tarkastamaan rengaspaineita, Luomala sanoo.

Nesteen liikennepalveluista vastaava johtaja Sam Holmberg sanoo, ettei heidän huoltamoiltaan ole kantaunut tietoa pakkasen aiheuttamista ongelmista polttoaineenjakelussa eikä muussakaan.

– Pakkaset tulivat dieselautoilijoillekin hyvään aikaan, sillä talvilaadut ovat olleet jakelussa jo loka-marraskuun taitteesta asti, Holmberg sanoo Taloussanomille.

  • Neste Oil Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    2. 2

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    9. 9

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    10. 10

      Nooa Säästöpankin toimitusjohtajaksi nousee Esa Jäntti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää