Uber laskee hintoja 80 kaupungissa – lupaa huolehtia kuskien ansioista

Kyytipalvelu pitävänsä huolen kuljettajien ansioista hintojen laskusta huolimatta. Suosittu kyytibloggaaja uskoo muutoksen huolestuttavan kuljettajia.
Kyytipalvelu Uber laskee hintojaan 80 pohjoisamerikkalaisessa kaupungissa. Kyydinvälityspalvelu toivoo tämän lisäävän kysyntää hiljaisella kaudella. Asiasta kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Uber kertoi laskevansa hintojaan 10–20 prosenttia kaupungista riippuen. Joissain kaupungeissa, kuten New Yorkissa ja Chicagossa hinnat pysyvät toistaiseksi ennallaan. Kyytien hintoja on tarkoitus laskea jatkossa yhteensä sadassa kaupungissa.

Hintojen lasku tarkoittaa, että kuljettajat tekevät vähemmän rahaa kyytiä kohden. Uber kuitenkin sanoo halvempien kyytien vetävän enemmän asiakkaita, mikä lisäisi tunnissa tehtyjen matkojen määrää.

Bloombergin haastattelema Uberin alueellinen johtaja Andrew Macdonald sanoi, että kuljettajien ansioista huolehditaan, ja monet kuskit ovat ymmärtäneet, miksi hintoja lasketaan. Sen sijaan suosittua kyydinjakoblogia pitävä Harry Campbell uskoo muutoksen todennäköisesti huolestuttavan monia kuljettajia.

Tammikuussa 2015 Uber laski hintojaan Seattlessa, mutta kysyntä ei silti kasvanut tarpeeksi alennuksen kattamiseksi. Niinpä Uber palautti hinnat ennalleen. Bloomberg kertoo Macdonaldin perustelleen tätä yhtiön kokeilevaisuudella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    7. 7

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    8. 8

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    9. 9

      Tämän takia yritykset siirtävät töitä ulkomailta takaisin Suomeen

    10. 10

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää