Suomi saa oman Def Conin: Disobey-hakkeritapahtuma ensi viikolla

Julkaistu: , Päivitetty:

Ensimmäinen Disobey järjestetään ensi viikon viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa.


Suomeen perustettava Disobey-hakkeritapahtuma järjestetään ensi viikon lauantaina 16.1. Helsingin Suvilahdessa.

Tapahtuman tarkoituksena on rakentaa yhteisö, joka kokoaa yhteen it-ammattilaiset, tutkijat, opiskelijat, harrastajat ja muut aiheesta kiinnostuneet. Tapahtuman esikuvina toimivat amerikkalainen Def Con sekä eurooppalainen Chaos Communication Congress.

Tapahtumassa esiintyvät muun muassa LähiTapiolan tietoturva-aukkojen metsästysohjelman perustanut tietoturvajohtaja Leo Niemelä sekä suomalaisen ylioppilaskokeen sähköisen version tietoturvapuutteet löytänyt Harry Sintonen.

Tapahtuman työpajoissa käsitellään esimerkiksi tiirikointia, ohjelmatiedostojen binäärianalyysia sekä verkossa liikkuvan tiedon turvaa.

Tapahtuman pääjärjestäjä on it-ammattilainen ja itsensä valkohattuhakkeriksi määrittelevä Benjamin Särkkä. Hän kertoi Ilta-Sanomille syksyllä, että tapahtumassa aiotaan paljastaa ainakin yksi nollapäivähaavoittuvuus. Lisäksi tapahtumaan on tarkoitus saada aikaan vihamielinen sisäverkko, johon voi yrittää tunkeutua luvan kanssa.

Tapahtuman nimi viittaa kansalaistottelemattomuuteen, joka tähtää kansalaisten yhteiseen hyötyyn.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      TVO:n luottoluokitus laski

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    6. 6

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    7. 7

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    8. 8

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    9. 9

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    10. 10

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää