Jollalla kuukausien palkat rästissä – osa väestä sai tarpeekseen ja lähti

Julkaistu:

Mobiiliyhtiö Jollalla on maksamattomia palkkoja työntekijöilleen aina elo–syyskuulta asti.


Velkasaneeraukseen hakeutuneella ohjelmisto- ja laitevalmistaja Jollalla on rästissä työntekijöilleen usean kuukauden palkat. Maksamattomia palkkoja ja lomakorvauksia on elo–syyskuusta asti.

– Pitää paikkansa. Meillä on rästissä muutaman kuukauden palkat, Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio vahvistaa Digitodaylle.

Saarnion mukaan palkanmaksun viivästymisen taustalla on ollut sama rahoituksen viivästyminen, jonka myötä yhtiö hakeutui velkasaneeraukseen.

Saarnio ei kommentoi, paljonko maksuja on rästissä. Hän vakuuttaa kuitenkin, että työntekijät saavat rahansa – joko Jollan myöhemmin saaman rahoituksen tai viimeistään yhteiskunnan tarjoaman palkkaturvan kautta.

– Työntekijöillä on tällaisessa tilanteessa oikeus purkaa sopimus, ja osa on näin tehnytkin. Iso osa haluaisi jatkaa kyllä, Saarnio sanoo.

Saarnio ei kerro lähtijöiden määrää.

– Tilanne on tällä hetkellä melko epäselvä, ja moni odottelee yhtiön rahoituksen selkiytymistä.

Saarnio kiittelee Jollan työntekijöiden sitoutumista yhtiön tavoitteisiin. Ihmisten omistautuminen tablettiprojektiin on ollut "poikkeuksellista".

Jollan jatkorahoitus ratkeaa Saarnion mukaan joulukuun puolivälissä.

– Tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä. Mutta mitään varmaahan ei voi sanoa ennen kuin kuin rahat ovat tilillä.

Saavatko ihmiset tablettinsa?

Jolla Tablet -laitteen toimitukset ovat myös riippuvaisia joulukuun rahoituksen onnistumisesta.

– Olemme sitoutuneita pitämään lupaukset tablettiasiakkaille ja löytämään heille sopivan ratkaisun, Saarnio sanoo.

Saarnion mukaan yhtiö työskentelee koko ajan myös Sailfish-käyttöjärjstelmän lisensoinnin parissa, missä on tapahtunut edistymistä.

– Meillä on käynnissä useita kaupallisia keskusteluita käyttöjärjestelmän lisensoimiseksi, Saarnio toteaa.

– Pystymme saneerausohjelman myötä toimimaan pienellä liekillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    8. 8

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    9. 9

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    10. 10

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    11. Näytä lisää