Raportti: Suomi on EU:n kilpailukykyisin maa

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomi on noussut Euroopan unionin kilpailukyvyn kärjeksi, selviää Maailman talousfoorumin tänään julkaistusta raportista. Raportin kirjoittajat ovat huolissaan unionin jäsenmaiden suurista kilpailukykyeroista.
Suomi on Euroopan unionin kilpailukykyisin valtio, käy ilmi tänään julkaistusta Maailman talousfoorumin (WEF) laajasta raportista (pdf). Suomen kilpailukyky ohitti mittauksessa Ruotsin, joka oli edellisessä vertailussa ykkönen.

Kirissä avainasemassa olivat tietoon ja innovaatioihin perustuvan kasvun koheneminen. Raportissa Suomea nimitetään yhdeksi Euroopan innovaatioiden voimanpesistä.

Viiden parhaan joukkoon ylsivät myös Alankomaat, Tanska ja Saksa. Pohjaa 28 jäsenmaasta piti Romania. 

Raportissa maiden kilpailukykyä mitattiin viiden pääindikaattorin avulla. Niihin kuuluivat muiden muassa innovaatioita ja digitalisaatiota koskeva mittari, työllisyys ja sosiaalinen kehitys.

Pääindikaattorit jakautuivat vielä hienovaraisempiin mittareihin. Suomi johtaa digitalisaatiota. Heikoimmin Suomi pärjäsi työmarkkinat ja työllisyys -mittarissa, jossa sijoitus oli kuudes Tanskan menestyessä parhaiten.

Isot erot
EU:n sisällä

Raportin mukaan EU ei ole onnistunut kuromaan jäsenmaidensa välisiä kilpailukykyeroja umpeen. Maanosa on jäänyt jälkeen esimerkiksi Yhdysvalloista.

WEF kiinnittää huomiota unionin jakautumiseen "innovaatiorikkaisiin" ja "innovaatioköyhiin" maihin. Jakolinja kulkee yhtäältä pohjoisen ja etelän ja toisaalta lännen ja idän välillä.

Kilpaillut markkinat, kehittyneet keskittymät ja yrittäjämyönteisyys ovat raportin mukaan paremmin pärjäävän Koillis-Euroopan liiketoimintaympäristön kulmakiviä. Näissä asioissa Etelä- ja Itä-Euroopan maat jäävät kauas taakse. 

Unionin jäsenmaiden ja valtioiden sisäisten kilpailukykyerojen kursiminen vaatii raportin mukaan kansallisten ja alueellisten erikoispiirteiden huomioimista. Eri maat ja alueet vaativat erilaisen strategian, jolla edistää tulevaisuuden tuottavuutta.

Sanoista
tekoihin

Yleisen liiketoimintaympäristön kohentamisen lisäksi raportti penää investointeja koulutukseen, tieto- ja viestintäteknologioihin sekä digitalisaatioon.

Raportin mukaan EU:n uudistusohjelmien akilleenkantapää on aina ollut niiden toimeenpano. 

Kansainvälisellä yhteistyöllä valmisteltu raportti on kahden vuoden välein tehtävistä selvityksistä toinen ja kartoittaa Eurooppa 2020 -strategiaksi nimetyn EU:n kasvustrategian tavoitteiden edistymistä.

Strategian mukaan EU pyrkii edistämään tietoon ja innovaatioihin perustuvaa talouskasvua, kestävää kasvua ja sosiaalista ja alueellista yhtenäisyyttä edistävää kasvua, joka perustuu korkeaan työllisyyteen. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää