Kone pyrkii palaamaan Etelä-Amerikan markkinoille

Julkaistu: , Päivitetty:

Hissi- ja liukuporrasvalmistaja Kone suuntaa katseensa jälleen Etelä-Amerikan markkinoille, mistä yhtiö vetäytyi 11 vuotta sitten. Suunnitelmien takana on Kiinan markkinakasvun hidastuminen.


Yhtiön arvellaan palaavan alueelle yritysoston kautta. Koneen talousjohtajan Henrik Ehrnroothin mukaan alueella on "muutamia mielenkiintoisia kohteita", jotka auttaisivat yhtiötä saamaan jalansijan Etelä-Amerikassa.

– Näemme Etelä-Amerikan mielenkiintoisena ja pitkän aikavälin mahdollisuuksia tarjoavana markkina-alueena, Ehrnrooth sanoi uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.

Kone myi vuonna 2001 toimintansa useissa Etelä-Amerikan maissa, kuten Brasiliassa ja Argentiinassa. Ostajana oli saksalainen ThyssenKrupp. Tuolloin Etelä-Amerikan liiketoiminta muodosti vain prosentin yhtiön koko liikevaihdosta.

Pohjola Pankin analyytikko Pekka Spolander odottaa Koneen mahdollisen paluun alueelle olevan merkittävä.

– Kun yhtiö kerran jo lähti alueelta, on mahdollisen paluun oltava uskottava. Se vaatisi näyttäviä ja merkittäviä toimia, Spolander sanoi.

Swedbankin analyytikko Erkki Vesola arvioi, että Kiinan painoarvo säilyy yhtiössä suurena, vaikka uusia aluevaltauksia pyritäänkin tekemään.

– Kiinan osuus Koneen liiketoiminnassa on niin suuri, että maan tapahtumat näkyvät heti yhtiön tilauskirjoissa.

  • KONE Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    3. 3

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    4. 4

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    5. 5

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    6. 6

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    7. 7

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    8. 8

      Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

    9. 9

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    10. 10

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää