Google ylpeänä: "Hamina palvelee koko Pohjois-Eurooppaa"

Julkaistu: , Päivitetty:

Amerikkalaisyhtiön mukaan Haminan tarkoin varjeltu palvelinkeskus käyttää sähköä pienen kaupungin verran.


Internetyhtiö Google ilmoitti tänään laajentavansa Haminassa sijaitsevaa palvelinkeskustaan ja investoivansa laajennustöihin 150 miljoonaa euroa.

Digitoday vieraili Googlen tiedotustilaisuuden yhteydessä Stora Enson entisen paperitehtaan tiloihin Haminan Summaan rakennetussa palvelinkeskuksessa.

Google on selkeästi ylpeä Haminan keskuksestaan. Erityisesti yhtiö haluaa tuoda esille keskuksen ympäristöystävällisyyttä. Googlen mukaan keskus on maailman ainoa merivesijäähdytteinen datakeskus. Vesi kierrätetään merestä keskuksen yläpuolella sijaitsevaan pumppaamoon, mistä se syötetään keskuksen jäähdytysjärjestelmään.

Vaikka palvelinkeskuksen jäähdytys toimii ympäristöystävällisesti merivedellä, syö keskus silti valtaisasti energiaa. Googlen palvelinkeskuspäällikön Ari Kurvin mukaan keskus on sähkönkulutukseltaan kuin pieni kaupunki.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Emme yleensä tykkää puhua luvuista, mutta keskuksen sähkönkulutusta voisi verrata 10 000–20 000 asukkaan kaupunkiin, kuten Haminaan, Kurvi sanoo.

Hän kertoo myös, että keskus on energian suhteen hyvin pitkälti omavarainen. Alakerrassa olevat polttoaineella toimivat generaattorit voidaan tosipaikan tullen käynnistää täyttämään palvelinkeskuksen energiantarvetta.

– Jos valtakunnallisessa sähköverkossa tulisi katkos, niin generaattorit riittäisivät auttamaan meitä niin kauan kuin tarvitaan, Kurvi sanoo täsmentämättä kuitenkaan kuinka pitkä tämä aika tarkalleen olisi.

"Hamina palvelee
koko Pohjois-Eurooppaa"


Haminan palvelinkeskus on Googlen Suomen maajohtajan Anni Ronkaisen mukaan yksi Googlen kolmesta suuren kokoluokan palvelinkeskuksesta Euroopassa.

– Hamina palvelee koko Pohjois-Eurooppaa, Ronkainen sanoo.

Internetin hakukoneet toimivat siten, että tietoa pidetään Haminan kaltaisten suurten keskusten ohella niiden ympärille "rypälemalliin" rakennetuissa pienemmissä keskuksissa. Niiden välimuistissa säilytetään usein haettua tietoa, joka ennättää siten nopeasti hakijan luo.

Haminan kaltaisissa suurissa keskuksissa säilytetään kaikkia tietoja yhdessä, ja sieltä niitä ripotellaan pienempiin aluekeskuksiin. Näitä pienempiä aluekeskuksia on Suomessakin, mutta niiden työllistämisvaikutus on hyvin vähäinen.

Google pysyy
vaitonaisena


Google on keskuksistaan yleensä kovin vaitonainen, eikä kaikkien keskuksien sijainteja tai edes sijaintimaita tiedetä varmuudella. Nytkään yhtiö ei vastaa läheskään kaikkiin kysymyksiin.

Maajohtaja Ronkainen ei esimerkiksi suostu kertomaan, onko Haminan sijanti Venäjän rajan ja Pietarin miljoonien
kuluttajien läheisyydessä vaikuttanut keskuksen sijannin valintaan.

Ronkaisen mukaan Google työllistää Suomessa tällä hetkellä noin 150 henkilöä.

– Näistä noin 20 on Helsingissä myynnissä ja markkinoinnissa, noin 25–30 Oulussa tuotekehityksessä ja noin 110 Haminassa palvelinkeskuksessa, Ronkainen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Miksi mökistä yritetään kiskoa ylihintaa? ”Monet joutuvat luopumaan itselleen rakkaasta mökistä”

    9. 9

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    10. 10

      OP:n Reijo Karhinen eläkkeelle – uusi pääjohtaja valittu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    6. 6

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää