Barclays myönsi: Manipuloimme korkoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Jättipankki Barclays on myöntynyt maksamaan 290 miljoonan punnan korvaukset markkinakorkojen manipuloinnista. Käytännössä korvaukset tarkoittavat, että Barclays myöntää manipuloineensa korkoja.


Britannian toiseksi suurin pankki Barclays on suostunut maksamaan Yhdysvaltojen ja Britannian viranomaisille yhteensä noin 360 miljoonan euron korvaukset markkinakorkojen manipuloinnista.

Korvaukset jakautuvat talouslehti The Financial Timesin mukaan siten, että Yhdysvaltojen hyödykejohdannaiskauppaa valvovalle CFTC:lle Barclays maksaa noin 160 miljoonaa euroa, Yhdysvaltojen oikeusministeriölle vajaat 130 miljoonaa euroa ja Britannian markkinavalvoja FSA:lle noin 74 miljoonaa euroa. FSA:lle maksettu summa on ennätyksellisen suuri.

Pankki haluaa korvaukset maksamalla sopia korkomanipulointijutun osaltaan. Korvauksiin suostumalla Barclays käytännössä myöntää syyllistyneensä korkojen manipulointiin.

Lisäksi Barclays ilmoitti, että sen ylin johto – pääjohtaja ja rahoitusjohtaja mukaan lukien – luopuu tänä vuonna bonuksistaan jutun vuoksi.

Julkisuuteen tuli maaliskuussa tieto, että usean maan markkinaviranomaiset epäilevät jättipankkeja laittomasta salaliitosta markkinakorkojen ohjailemiseksi itselleen edulliseen suuntaan.

Barclaysin kohdalla kyse on ilmeisesti ollut Lontoon Libor-koron manipuloinnista, mutta myös Tokion Tibor-korkoa ja Euroopan euribor-korkoja epäillään manipuloitaneen.

Markkinakorkojen manipuloinnista on epäilty yhteensä yli tusinaa pankkia, joihin kuuluvat Barclaysin lisäksi muun muassa Citi, Deutsche Bank, UBS, Credit Suisse, HSBC, JP Morgan Chase, Royal Bank of Scotland, Societe Generale sekä kourallinen japanilaispankkeja.

Markkinakorot määräytyvät pankkien päivittäin tarjoaman datan perusteella. Korkoihin vaikuttaa se, kuinka suurella korolla pankit olisivat valmiita lainaamaan rahaa toisilleen tiettynä ajankohtana. Pankkien välittäjien epäillään tehneen salaista yhteistyötä korkojen manipuloimiseksi.

Markkinakorkojen muutoksilla on suuri taloudellinen merkitys, sillä niiden avulla määritellään lainakorot niin yrityslainoille kuin asuntolainoillekin. Pankkien epäillään aiheuttaneen asiakkailleen haittaa korkojen manipuloinnilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    2. 2

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    3. 3

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    4. 4

      Teollisuusliiton Aalto: Suomen malli kariutui jo talvella

    5. 5

      Pankkivalvojalta varoitus Danskelle: Riskinne kasvavat

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    8. 8

      Lintilä tapaa Nesteen henkilöstöä tiistaina – ”Pahasti pelkään, että jää kahvitteluksi”

    9. 9

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    10. 10

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää