Fruugo jättää Suomen - syynä median asenne

Julkaistu: , Päivitetty:

Verkkokauppa Fruugo sulkee toimistonsa Helsingissä, kertoo kasvuyrityksiin erikoistunut ArcticStartup-verkkosivusto.


Suomessa parhaimmillaan 150 ihmistä työllistäneen yhtiön Helsingin-toimistossa työskentelee tällä hetkellä noin kahdeksan henkilöä. Toiminta keskitetään Britanniaan muutaman kuukauden sisällä.

Fruugon toimitusjohtaja Dominic Allonby sanoo ArcticStartup-sivuston haastattelussa, että Helsingin toimiston sulkeminen johtuu osaksi suomalaisen median yrittäjyyden vastaisesta asenteesta.

– Minä ja muut hallituksen jäsenet olemme voimakkaasti sitä mieltä, että yksi syy Suomesta vetäytymiseen on paikallisten ilmeisen negatiivinen asenne yrittäjyyttä kohtaan - erityisesti lehdistössä, Allonby sanoo.

– Suomalainen media ei ole ilmeisesti nähnyt mitään positiivista meidän sitkeydessä tai visiossa.

Allonbyn mukaan negatiivinen julkisuus on heikentänyt henkilöstön motivaatiota ja vaikuttanut negatiivisesti asiakkaiden ja tavarantoimittajien luottamukseen.

Hän vihjaa haastattelussa, että myös peliyhtiö Rovion ”vihaiset linnut voivat muuttaa lopulta pois tai kuolla”.

Fruugo on kerännyt suomalaisessa mediassa paljon julkisuutta nimekkäiden taustavoimiensa ansiosta. Yhtiön uusimman kaupparekisteriotteen mukaan sen hallituksen jäseniä ovat Nokian hallituksen tuore puheenjohtaja, tietoturvayhtiö F-Securen perustaja Risto Siilasmaa sekä mainosmies Marko Parkkinen.

Aiemmin hallituksessa istui Nokian hallituksen entinen puheenjohtaja Jorma Ollila

Yhtiö on menestynyt taloudellisesti heikosti. Vuonna 2010 se yhdistyi brittiläisen verkkokauppayhtiö Directory Technologiesin kanssa.

Fruugon omistajiin on kuulunut myös Taloussanomia kustantava Sanoma. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    5. 5

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    10. 10

      Solidium pyrkii ostamaan noin 10 prosentin osuuden – Konecranesista se osti vain 3

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    5. 5

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää