Yritykset: Pimeä työvoima jatkaa kasvuaan

Pimeän työvoiman osuus on kasvussa sekä palvelualalla että teollisuudessa, käy ilmi Keskuskauppakamarin tuoreesta selvityksestä. Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa pitää kuittipakkoa mahdollisena vaihtoehtona harmaan talouden torjunnassa.
Harmaata taloutta ei ole onnistuttu kitkemään suomalaisesta yritysmaailmasta, käy ilmi Keskuskauppakamarin tuoreesta Yritysten rikosturvallisuus 2012 -selvityksestä.

Palvelualalla on selkeästi aiempaa enemmän yrityksiä, jotka raportoivat pimeästä työvoimasta. Tuoreen selvityksen mukaan pimeästä työvoimasta raportoi 18 prosenttia yrityksistä vuonna 2012, kun vuonna 2008 luku oli 12 prosenttia.

Palvelualan harmaan talouden ongelmiin on esitetty muun muassa kassakoneisiin asennettavia niin sanottuja mustia laatikoita, joilla valvottaisiin yritysten maksatusta.

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa suhtautuu kriittisesti ehdotukseen. Hänen mukaansa loppulaskun tulisivat maksamaan rehelliset yrittäjät eikä se purisi veronkiertäjiin.

– Se on kuitenkin pieni osa, joka selkeästi tarkoituksella rikkoo sääntöjä, Linnainmaa sanoo.

Sen sijaan kuitinantopakkoon Linnainmaa suhtautuu positiivisemmin.

– Olemme sanoneet, että yksi keino torjua harmaata taloutta on se, että jokainen pyytää kuitin.

– Harmaan talouden torjunnassa pidän uhkana sitä, että tehdään sellaista byrokratiaa ja kustannusta, joka kohdistuu vain niihin, jotka ovat rehellisiä.

Pimeä työvoima oli kasvussa myös teollisuudessa, jossa yhdeksän prosenttia yrityksistä ilmoitti, että toimialalla on harmaata työvoimaa. Vuonna 2008 pimeistä töistä raportoi kuusi prosenttia vastaajista.

Perinteisesti rakennusala on tunnettu harmaan talouden linnakkeena. Näin on edelleen huolimatta mittavista toimista pimeän työvoiman kitkemiseksi. Rakennusalalla joka toinen yritys kertoi, että oli havainnut pimeää työvoimaa alalla.

Alalla on otettu käyttöön niin kutsuttu käännetty arvonlisävero ja velvollisuus pitää esillä työmailla kuvallista henkilötunnistetta veronumeroineen.

Kauppakamarin Yritysten rikosturvallisuus 2012 selvitykseen vastasi yhteensä 1 681 Keskuskauppakamarin jäsenyritysten yritysjohtajaa. Edelliset tutkimukset tehtiin vuosina 2005 ja 2008.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Ministeri Kai Mykkänen talousluvuista: ”Yllättävän myönteisiä”

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Näin käy yhä useammin: Ei tehdäkään putkiremonttia vaan puretaan koko talo

    10. 10

      Kreikka tarvitsee uutta lainaa – euromaiden ministerit koolle tänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    6. 6

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    7. 7

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    10. 10

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää