Säästötoimille stoppi, vaatii Kreikan uusi hallitusneuvottelija

Julkaistu: , Päivitetty:

Kreikan uusi hallitusneuvottelija julkisti viiden kohdan ohjelmansa. Kansan kurjistamisen on loputtava ja pankkien toiminta syynättävä tarkkaan, ovat vasemmistopuolue Syrizan Aleksis Tsipraksen vaatimukset.


Sunnuntain vaaleissa toiseksi eniten ääniä saaneen vasemmistopuolue 38-vuotias keulahahmo Aleksis Tsipras tahtoo repiä auki EU:n ja IMF:n kanssa tehdyt säästösopimukset.

Tsipras sanoi, että neuvottelut ovat ”vasemmistolle historiallinen mahdollisuus”, kreikkalaislehti Kathimerini uutisoi Ekathimerini.com -nettiversiossaan. Hänellä itsellään taas on edessään melkoinen haaste, Tsipras linjasi.

Tsipras on laatinut viiden kohdan listan hallitusneuvottelujen tärkeimmistä teemoista, ekathimerini.com kertoo.

Ensimmäinen kohta koskee ”kreikkalaisia kurjistavia” säästötoimia. Neuvottelijan mukaan lähtökohta on, että muun muassa eläkkeiden ja palkkojen leikkaukset on peruttava – ja välittömästi. Sama koskee myös työntekijöiden oikeuksien heikentämiseen johtavia päätöksiä kuten työehtosopimusten lakkauttamista.

Kolmanneksi Tsipras lähtee siitä, että parlamentaarikkojen syytesuoja on kumottava, vaalilait uudistettava ja koko poliittinen järjestelmä rukattava uuteen uskoon.

Tsipras tahtoo myös, että kreikkalaisten pankkien toiminta on tutkittava tarkoin, ja rahastojätti BlackRockin tekemä selvitys pankkisektorin tilasta on julkistettava.

Uuden hallitusneuvottelijan viimeinen vaade koskee kansainvälisen tutkimuskomitean pystyyn pistämistä. Komitean pitäisi selvittää, miksi Kreikan julkinen sektori on päätynyt nykyiseen tilaansa.

Tsipras aloittanee neuvottelukierroksen tapaamalla Demokraattisen vasemmiston Fotis Kouvelisin, ekathimerini.com arvioi. Puolue sai sunnuntain vaaleissa 6,1 prosenttia äänistä. Tämän jälkeen Tsipras keskustellee ilman parlamenttipaikkaa jääneiden Ekologisten vihreiden kanssa.

Ensimmäisenä hallituksen muodostamista yritti vanha valtapuolue Uusi Demokratia, mutta sen neuvottelut eivät edenneet juuri alkua pidemmälle rökäletappion ottaneen puolueen käsissä. 

  • euronkriisi

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    4. 4

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    7. 7

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    9. 9

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    10. 10

      Positiivisen tulosvaroituksen antanut Lehto kovassa vauhdissa pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    8. 8

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää