Cencorp sai tappionsa pienenemään

Julkaistu:

Elektroniikan automaatioyhtiö Cencorp onnistui pienentämään tappiotaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Liikevaihto pysyi viime vuoden vertailujakson lukemissa.


– Toiminnallisesti yhtiön kannattavuus ei edelleenkään ole saavuttanut hallituksen sille antamia kannattavuustavoitteita. Kannattavuuden parantaminen on edelleen tärkein yhtiön lyhyen ja keskipitkän aikavälin tavoitteista, toimitusjohtaja Ilkka Savisalo sanoo osavuosikatsauksessa.

Liikevaihtoa Cencorpille kertyi tammi-maaliskuussa 5,7 miljoonaa euroa. Liiketappio kutistui 0,5 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 2,3 miljoonasta eurosta. Osavuosikatsauksen mukaan käyttökate ja liiketulos sisältävät kuitenkin 1,1 miljoonan euron kertaluontoisen voiton tehdasrakennuksen myynnistä.

Tappio ennen veroja painui 1,0 miljoonaan euroon 3,0 miljoonasta eurosta.

Cencorpin koko vuoden näkymät ovat ennallaan. Yhtiö arvioi liikevaihtonsa kasvavan viime vuodesta. Käyttökatteen yhtiö uskoo olevan positiivinen, mikäli taloustilanne ei oleellisesti muutu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    3. 3

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    8. 8

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    9. 9

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    10. 10

      Viron suurin yrityskonserni Suomen sähkömarkkinoille – toimitusjohtaja Pentti: ”Selvästi tilaa uusille yrityksille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    5. 5

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    6. 6

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    7. 7

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    8. 8

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    9. 9

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    10. 10

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää