Rooman klubi: USA taantuu, Kiina nousee

Julkaistu: , Päivitetty:

Kuuluisan Kasvun rajat -raportin tehnyt Rooman klubi on julkaissut raportille seuraajan.


Kiina nousee, Yhdysvallat painuu ja ilmaston lämpeneminen jatkuu, ennustaa Rooman klubi tänään julkaisemassaan 2025 – maailmanlaajuinen ennuste seuraaville 40 vuodelle -raportissaan. Julkaisun on kirjoittanut Jørgen Randers, joka oli mukana laatimassa myös alkuperäistä Kasvun rajat -raporttia 40 vuotta sitten.

Raportista kertoo muun muassa Dagens Nyheter (DN).

Yli kolmenkymmenen asiantuntijan kirjoitusten perusteella Randers tekee DN:n mukaan muun muassa seuraavat havainnot:

- Ihmiskunta on alkanut sopeuttaa toimintaansa maapallon voimavarojen mukaiseksi, mutta vaarana on, että muutos tapahtuu liian hitaasti.

- Nykyiset talouden suurvallat, näistä erityisesti Yhdysvallat, taantuvat. Samaan aikaan Brasilia, Intia, Venäjä, Etelä-Afrikka ja kymmenkunta muuta kasvutaloutta kukoistavat.

- Kiina menestyy toimintakykynsä ansiosta.

- Maailman bruttokansantuote kasvaa odotettua hitaammin erityisesti sen vuoksi, että kehittyneiden talouksien tuottavuus heikkenee.

- Kasvuhuonekaasujen kerääntyminen ilmakehään jatkuu ja aiheuttaa kahden asteen ilmastonlämpenemisen vuoteen 2025 mennessä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin ilmastonlämpeneminen on 2,8 astetta, mikä saattaa käynnistää itseään vahvistavan ilmastonmuutoksen.

Randersin mielestä ihmiskunnan pääongelmana on se, että nykyiset poliittiset järjestelmät on laadittu lyhyen aikavälin päätöksiä varten.

– Tarvitsemme päätöksentekomallin, joka katsoo pitemmälle tulevaisuuteen, hän sanoo DN:n mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää