Näin kestät työtä, jota inhoat

Julkaistu:

Hanskat tiskiin ja haistatukset pomolle. Kohti merenrantaa tukka avoautossa hulmuten. Näinhän se menee elokuvissa, mutta oikeassa elämässä töistä ei niin vain lähdetä. Miten kestää päivästä päivään työtä, jota inhoaa?


Jos työssä ei viihdy, ihmisiä yleensä opastetaan vaihtamaan työtä. Mutta eihän se niin yksinkertaista ole. Monella laina painaa päälle, puoliso on työttömänä tai muuta työtä ei vain saa.

Nykypäivänä pitää koko ajan mennä eteenpäin, vaihtamalla paranee. Mutta mitä jos onni löytyykin siitä, että vain tyytyy siihen mitä on.

Työtyytymättömyys voi sitäpaitsi myös olla oire laajemmasta pahasta olosta, joka ei parane työpaikkaa vaihtamalla.

Taloussanomat listasi tapoja hoitaa työpotutusta.

Tuunaa työsi
kivemmaksi


Työterveyslaitoksen (TTL) vanhempi tutkija Jari Hakanen puhuu oman työn tuunaamisen puolesta.

– Perinteisesti ajatellaan, että leipääntyminen ja uupumus johtuvat työoloista ja johtamisesta. Sitä ei ole paljoakaan katsottu, että miten me työntekijät voimme tehdä työtä innostavammaksi ja lisätä motivaatiota, edellyttäen tietysti että ihminen ei ole täysin uupunut.

Työn tuunaaminen on työn yksilöllistä muokkaamista. Likipitäen kaikissa töissä työntekijällä on jotain mahdollisuuksia säätää työn tekemisen tapaa ja esimerkiksi päättää miten itse haluaa kohdella toisia ihmisiä.

Sanomalehti The New York Times kirjoittaa keinoista, joilla sietää työtä, jota inhoaa. Lehden haastattelemat urasuunnittelijat kehottavat listaamaan asiat, joita työssään inhoaa, mieluiten lomalla tai viikonloppuna.

Älä kirjoita "kaikkea", vaikka houkuttaisi, koska siitä ei ole apua, lehti neuvoo. Mistä asioista pomossasi et pidä, vai etkö pidä työkavereista vai itse työtehtävistä. Yritä erotella asiat.

Samoin kannattaisi listata myös asiat, joista pitää, vaikka se olisi vain työpaikan sijainti tai näkymä ikkunasta. Näin voi keskittää ajatuksiaan myönteisiin puoliin ja yrittää ratkoa ongelmakohtia, joihin voi itse vaikuttaa.

Jos työmäärä kuormittaa ja esimies vaatii lisäsuorituksia, kirjaaminen on erityisen hyödyllistä, koska siitä on usein paljon apua keskusteluissa esimiesten kanssa. Tehtävänkuvan listaaminen voi myös palauttaa omanarvontunnetta, vaikka kukaan muu ei tekisi sitä.

Pois kyynisyys, tilalle
positiivinen ajattelu

Lehden haastattelemien uravalmentajien mukaan moni työntekijä kokee, ettei häntä arvosteta. Tehostamiset lisäävät työtä ja kiirettä. Jos tilanne on kaikille raskas, puutteita kannattaa ehkä vain sietää eikä ottaa ongelmia henkilökohtaisesti.

Moni työongelmista kärsivä purkaa mieltään työkavereille tai kotona läheisille. Työpaikalla valittamista kannattaa silti välttää. Valitukset kantautuvat helposti johdon korviin. Vaikka jupina voi helpottaa oloa, jatkuva valittaminen vahvistaa kielteisiä tunteita ja ilmapiiriä.

TTL:n Hakasen mielestä loistava esimerkki oman työnsä tuunaajasta on mediassakin esillä ollut linja-autonkuljettaja, joka päätti alkaa tervehtiä jokaista matkustajaa aamulla. Kukaan ei käskenyt tehdä niin, mutta kuljettaja tervehtii tuottaakseen hyvää mieltä ja motivaatiota työhönsä.

– Kiva tapa aamulla tai työpäivän päätteeksi voi olla, että miettii edellispäivästä kolme mukavinta asiaa, jotka menivät hyvin. Vaikka kuinka pientäkin, ja miettiä miten jatkaa niitä. Tämä on nyt tätä positiivisen ajattelun juttua, mutta on hyvä palauttaa mukavat asiat mieleensä, koska kielteiset asiat jäävät mieleen niin paljon paremmin.

– Arkinen ystävällisyys työtovereita kohtaan lisää tutkitusti myös omaa hyvinvointia.

Mene itse
pyytämään palautetta


Tärkeää on saada edes joskus palautetta työstä.

– Mikä estää menemästä esimiehen luo ja sanoa, että nyt en ole saanut vuoteen taas mitään palautetta. Voisitko kertoa miten olen pärjännyt, mihin suuntaan olen menossa ja mitä voisin kehittää, Hakanen ehdottaa.

Lehden mukaan eräs tapa kohentaa mielialaansa on etsiä työn ulkopuolelta toimintaa, esimerkiksi vapaaehtoistyötä tai yhdistystoimintaa, josta saa kurjan työn vastapainoksi iloa ja järkevää sisältöä.

Jos koko työyhteisö on kovilla, eikä pomo osaa tai jaksa kompata alaisia, voi palautteen vaatiminen olla turhaa. Silloin parempi on ottaa etäisyyttä työrooliinsa. Työ ei välttämättä kerro mitään siitä, millainen ihminen on.

Erään tutkimuksen mukaan kuormittuneimpia olivat ihmiset, joilla oli korkeat ja abstraktit työtä koskevat tavoitteet. Vähiten kuormittuneita olivat puolestaan työntekijät, joiden vapaa-aikaa koskevat tavoitteet olivat korkealla. Näin pitkän linjan työelämätutkija, professori Marja-Liisa Manka kirjoittaa verkkosivuillaan.

Hei, toisilla menee
vielä huonommin


Arviolta ainakin noin 125 000 suomalaista on Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan töissä, joissa ei viihdy. Työttömänä on noin 230 000 ihmistä. Hyödyllinen voi myös olla ajatteluleikki siitä, miten paljon heikommin asiat voisivat olla.

– Kun ajattelee ihmisiä, jotka joutuvat työttömiksi, ja sitä miten paljon erilaisia merkityksiä työttömyyteen liittyy, esimerkiksi työtovereiden menetystä ja tulojen menetyksen. Näitä hyviä seikkoja, jos osaisi listata vielä silloin kun on itse töissä, se voisi auttaa.

– Vaihtamisen ajatuksen voi laajentaa kaikkeen elämässä – toiset vaihtaa kumppaniakin helpommin kun on tyytymätön. Sitoutumisessa ja pitkäjänteisyydessä on hyviä puolia. Ei aina voi olla aurinkoista työssä.

Älä sabotoi
itseäsi


The New York Timesissa varoitellaan vielä sabotoimasta itseään. Huolimattomuus, töykeys ja myöhästely ovat oireita siitä, että ei viihdy työssä. Tällainen käytös voi johtaa potkuihin ja siihen huomioon, ettei töissä ollutkaan niin kauheata.

Lehti varoittaa myös idealisoimasta muita töitä. Se, ettei viihdy työssä, ei tarkoita, että seuraavakaan paikka olisi täydellinen.

Kenenkään ei silti pitäisi roikkua loputtomasti työssä, jota tekee onnettomaksi tai jopa sairaaksi. Huono työ olla välietappi, jota hyödyntää samalla kun hankkii lisätaitoja ja parantaa ansioluetteloa. Töissä ei kannata vain "istua kakkua".

Urasuunnittelija Dawn Rosenberg McKay testaa lehdessä, olisiko lopettaminen hyvä vaihtoehto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    3. 3

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    4. 4

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    5. 5

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    6. 6

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    7. 7

      ”Miksi kotitalous ei saisi hyötyä asuntojen hintojen noususta?” – Nordea vastustaa lainakaton kiristyksiä

    8. 8

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    9. 9

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    10. 10

      Ruotsin talouskasvu hidastui ja jäi odotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    5. 5

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    6. 6

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    7. 7

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    8. 8

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää