EU: Pankkien paljastettava voittonsa EKP-operaatioista

Julkaistu:

EU:n parlamentissa vaaditaan, että Euroopan pankkien pitäisi paljastaa Euroopan keskuspankin rahoitusoperaatioiden niille tuomat voitot.

EU:n lainsäätäjät suunnittelevat säädöksiä, jotka pakottaisivat pankit paljastamaan, kuinka paljon ne ovat hyötyneet Euroopan keskuspankin tarjoamasta ylimääräisestä likviditeetistä.

Alustavien hahmotelmien mukaan halvan rahoituksen tuottamat tuotot rajattaisiin myös pois pankkiirien bonusten maksusta. Uutistoimisto Bloombergin saaman asiakirjan mukaan pankkien olisi kerrottava, kuinka paljon ne ovat netonneet EKP:n rahoitusoperaatioiden avulla, kun halpakorkoista lainaa on sijoitettu tuottavimpiin ja riskipitoisempiin kohteisiin.

Asiakirjassa annettaisiin myös Euroopan pankkiviranomaiselle EBA:lle enemmän valtaa kuin tähän asti. EBA voisi tehdä jatkossa yllätystarkastuksia pankkien pääkonttoreihin. Ehdotukset sisältyvät EU:n parlamentin esittämiin muutoksiin.

EKP on helpottanut euroalueen velkakriisiä lainaamalla kahdessa rahoitusoperaatiossa eurooppalaisille pankeille noin tuhat miljardia euroa kolmeksi vuodeksi prosentin ohjauskorolla.

EU:n valtiovarainministerit hakivat tällä viikolla Brysselissä turhaan yhteistä näkemystä siitä, kuinka pankkien vakavaraisuussäännöksiä kiristetään jatkossa. Niin sanottu Basel III -sopimus pakottaa pankit kasvattamaan pääomiaan, mutta niiden tarkasta määrästä ei ole löytynyt sopua eri maiden kesken.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    11. Näytä lisää

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää