Sijoittajat raivostuivat: Nokiaa vastaan ryhmäkanne

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltalainen asianajotoimisto Robbins Geller Rudman & Dowd puuhaa ryhmäkannetta matkapuhelimia valmistavaa Nokiaa vastaan.


Ryhmäkanne on siviilioikeudellinen kanne. Siinä asianosainen ajaa kannetta omissa nimissään laajemman ryhmän eduksi.
Asianajotoimiston mukaan Nokia ja tietyt yhtiön työntekijät ovat rikkoneet toiminnassaan Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita säätelevää lainsäädäntöä.

Kanteen mukaan Nokia kertoi sijoittajille, että yhtiön siirtyminen Windows-järjestelmään älypuhelimissa pysäyttäisi yhtiön aseman heikentymisen älypuhelinmarkkinoilla.

– Näin ei käynyt. Tämä kävi selväksi 11. huhtikuuta 2012, kun Nokia paljasti, että sen liiketoiminta oli kehittynyt odotettua heikommin ensimmäisellä vuosineljänneksellä, Robbins Geller Rudman & Dowdin tiedotteessa sanotaan.

Nokia antoi tuolloin tulosvaroituksen ja kertoi samalla Windows-järjestelmää käyttävän Lumia 900 -älypuhelimen teknisistä ongelmista.

– Tämän ilmoituksen seurauksena Nokian yhdysvaltalaisten ADR-sijoitustodistusten arvo putosi 16 prosenttia yhden päivän aikana, tiedotteessa sanotaan.

Toimiston mukaan kanne on toimitettu newyorkilaiseen tuomioistuimeen. Ryhmäkanteeseen voivat osallistua yhdysvaltalaiset sijoittajat, jotka ovat ostaneet Nokian osakkeita 26.10.2011–10.4.2012 välisenä aikana. Osallistuakseen kanteeseen sijoittajien täytyy ilmoittautua tuomioistuimelle kesäkuun 2. päivään mennessä.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun yhdysvaltalaiset asianajotoimistot nostavat Nokiaa vastaan ryhmäkanteita.
Esimerkiksi vuonna 2006 tehdyssä ryhmäkanteessa väitettiin, että Nokian johto olisi ollut tietoinen kasvavista ongelmista, mutta jättänyt kertomatta tietonsa markkinoille. Tuolloin newyorkilainen piirituomioistuin päätyi hylkäämään kanteen kaikilta osin perusteettomana.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    2. 2

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    3. 3

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    7. 7

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    8. 8

      Suomen Yrittäjät haluaa estää monopolit terveysalalla

    9. 9

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    9. 9

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    10. 10

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää