Applen perustaja Steve Wozniak hehkuttaa vuolaasti Windows Phonea ja Lumiaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Wozniakin mukaan parasta Lumiassa on esteettinen käyttöliittymä.


Applen toinen perustaja Steve Wozniak kehuu A New Domainin haastattelussa vuolaasti ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows Phone -käyttöliittymää ja matkapuhelinvalmistaja Nokian Lumia-puhelinta.

Wozniak perusti Applen yhdessä yhtiön edesmenneen toimitusjohtajan Steve Jobsin kanssa.

Wozniak sanoo omistavansa yli kymmenen mobiililaitetta ja kantavavansa yleensä mukanaan neljää älypuhelinta: kahta Applen iPhonea, yhtä Motorolan DROID RAZR -puhelinta sekä Windows Phonella toimivaa Nokia Lumiaa.

Wozniak kehuu ennen kaikkea laitteen käyttöliittymää, joka miellyttää häntä estetiikallaan ja käytettävyydellään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Jos kyse on vain ulkonäöstä ja kauneudesta, suosin ehdottomasti Windows Phonea Androidin sijaan, Wozniak sanoo.

– Etenkin Androidiin verrattaessa kyse ei ole edes kilpailusta.

Applen iPhonen käyttöliittymä on hänen mielestään kaunis ja yksinkertainen, mutta sitä on outoa käyttää.

– Pääasiallinen puhelimeni on yhä monestakin syystä iPhone, esimerkiksi siksi että käytän paljon applikaatioita. Windows Phonelle ei ole vielä niin paljon ohjelmistoja, Wozniak sanoo.

– Pidän todella [Windows Phonen] tämänhetkisestä käyttökokemuksesta, ja kannan puhelinta mukanani melkein kaikkialla.

Wozniak kertoo haastattelussa olleensa itsekin hieman shokissa tajuttuaan, kuinka hyvin Windows Phone toimii.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    2. 2

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    5. 5

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      Uber vetoaa viranomaisiin Lontoon ahdingossaan: ”Voisimme istua alas ja korjata tilanteen”

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    10. 10

      Mehiläinen pestaa yli tuhat työntekijää – näille ammattilaisille on luvassa töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    4. 4

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    5. 5

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    6. 6

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    10. 10

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää