Merkel: Euroopan investointipankkia voidaan vahvistaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Saksan liittokansleri Angela Merkel on valmis tukemaan Euroopan investointipankin vahvistamista. Investointipankin lisätukemisella voitaisiin vahvistaa talouskasvua.


Saksan liittokansleri Angela Merkel on ilmaissut suhtautuvansa myönteisesti Euroopan investointipankin vahvistamiseen. Merkel sanoo saksalaisen Leipziger Volkszeitungin haastattelussa, että investointipankin vahvistaminen voisi olla sopiva impulssi kasvun tukemiseksi.

– Tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia. Meidän on poistettava terveen taloudellisen kehityksen esteet. Olemme nähneet Saksassa, kuinka tehokkaat työmarkkinauudistukset auttavat kestävää kasvua. Voin myös kuvitella, että vahvistamme edelleen Euroopan investointipankin mahdollisuuksia, Merkel sanoi lehdelle.

Hänen mukaansa on tärkeää tukea kasvua ja työllisyyttä sekä palauttaa valtioiden kilpailukyky. Samalla on Merkelin mukaan kuitenkin vältettävä kasvun tavoittelua velkarahalla.

Merkelin kommentit ovat osa Saksan uutta linjaa, jonka mukaan kasvua voidaan tukea julkisella rahalla. Saksan aiemmin ajama julkisten menojen puhdas leikkauspolitiikka on kohdannut vastarintaa. Myös Ranskan presidentinvaalit vaikuttavat muuttuneeseen linjaan.

Ranskan sosialistinen presidenttiehdokas Francois Hollande on kritisoinut Merkelin leikkauspolitiikkaa ja rakenneuudistuksia.

Hollande on ennakkosuosikki presidentinvaalien 6. toukokuuta käytävällä toisella kierroksella, jossa hän kohtaa istuvan presidentin Nicolas Sarkozyn. Merkel on ilmoittanut julkisesti tukevansa Sarkozyn jatkoa presidenttinä.

Hollande on vaatinut Euroopan investointipankin rahoitusaseman vahvistamista ja EU:n rakennerahojen tehokkaampaa käyttöä. Hänen lisäkseen muun muassa EU:n talouskomissaari Olli Rehn on vaatinut investointipankin vahvistamista.

Rehn ehdotti viime viikolla investointipankin vahvistamista 10 miljardilla eurolla. Rehnin mukaan tämä nostaisi pankin lainanantokyvyn 60 miljardiin euroon ja investointien kokonaisvaikutuksen 180 miljardiin euroon.

EU:n valtiovarainministerit puivat investointipankin tilannetta seuraavassa kokouksessaan toukokuun puolivälissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    3. 3

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    4. 4

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    7. 7

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Kiky riisti sairaanhoitajalta vuoden kohokohdan – ”Voisinko viedä lapsen Sipilän portille ja selittää...”

    10. 10

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää