Talvivaara vaatii: Myös muiden päästöt tutkittava

Julkaistu:

Kaivosyhtiö Talvivaaran mielestä on "erinomainen avaus", että yhtiön viranomaisvalvonnan riittävyyden tutkimisesta on jätetty kirjallinen kysely EU-komissiolle. Talvivaaran mukaan myös muun teollisuuden sulfaattipäästöjen luvitus tutkitaan samalla.


Europarlamentaarikko Satu Hassin (vihr.) ja Sirpa Pietikäisen (kok.) EU-komissiolle jättämä kirjallinen kysely kaivosyhtiö Talvivaaran viranomaisvalvonnan riittävyyden tutkimisesta on ”erinomainen avaus”. Näin sanoo Talvivaara tiedotteessaan.

Talvivaaran mukaan on hyvä, että komissio tutkii kaivosyhtiön viranomaisvalvontaa. Talvivaara kuitenkin haluaa, että ”saman tutkimuksen piiriin ulotetaan Suomen luvitus- ja valvontakäytännöt sulfaatin osalta etenkin kaivos-, metsä- ja kemianteollisuudessa vuoden 2011 loppuun asti".

– Yhtiön mielestä viranomaisten kannattaa selvittää ja varmistaa, että kaikilla Suomen teollisuustoimintaa luvittavilla ja valvovilla viranomaisilla on yhteismitalliset lupa- ja valvontamenettelyt kautta maan, Talvivaara sanoo.

Tarvetta sulfaattipäästöjen Euroopan unionin laajuiseen vertailuun myös olisi, kaivosyhtiöstä tiedotetaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Outokumpu halventunut kuukaudessa 16 prosenttia – tänään nousua

    9. 9

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    10. 10

      Suomalainen autopioneeri yllättyi kilpailijasta – ”Tämä olisi viimeisiä paikkoja, jonne tulisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää