Siilasmaa ja Ahtisaari tankkasivat Nokiaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkapuhelinyhtiö Nokian johtajien omistus on kasvanut sadoilla tuhansilla osakkeilla. Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa osti osakkeita 200 000 kappaletta. Nokian johtoryhmä sai puolestaan haltuunsa vuoden 2009 osakepohjaisen kannustinjärjestelmän osakkeita.


Matkapuhelinyhtiö Nokian johtoryhmän jäsenet ovat tankanneet tällä viikolla runsaasti yhtiön osakkeita.

Nokian hallituksen tuleva puheenjohtaja Risto Siilasmaa hankki eilen 200 000 Nokian osaketta. Nokian eilinen päätösnoteeraus oli 2,76 euroa eli Siilasmaa osti osaketta noin 550 000 eurolla. Kaupan jälkeen Siilasmaa omistaa 329 017 Nokian osaketta.

Nokian muotoilusta vastaava johtaja Marko Ahtisaari hankki eilen puolestaan 2 500 Nokian osaketta. Ahtisaari ei aiemmin omistanut Nokiaa. Ahtisaari maksoi osakkeistaan vajaat 7 000 euroa.

Nokian viestinnästä kerrottiin myöhemmin, että Ahtisaari omistaa nyt 10 000 Nokian osaketta, vaikka sisäpiirirekisteri näyttää hänellä olevan osakkeita 2 500.

Siilasmaan ja Ahtisaaren Nokia-kauppojen ohella myös muun Nokian johtoryhmän omistus yhtiössä on kasvanut. Nokian viestinnästä kerrotaan, että näiden osakkeiden luovutus on osa vuoden 2009 palkitsemisjärjestelmää, ja osakkeet vapautuivat nyt johtoryhmän jäsenille. Osakkeet merkittiin johtoryhmän jäsenille keskiviikkona.

Matkapuhelinyhtiö kertoi tänään osakkeidensa luovuttamisesta Nokian työntekijöille osana osakepohjaisia kannustinohjelmia. Yhteensä Nokia luovutti osakkeita 126 456 osaketta.

Nokian kehitysjohtaja Kai Öistämölle osakkeista päätyi 24 108 kappaletta. Eilisen päätöskurssilla osakkeiden arvo on 66 538 euroa. Öistämöllä on nyt 119 340 Nokian osaketta.

Nokian palveluliiketoiminnan johtaja Niklas Savanderia palkittiin 18 882 osakkeella, joiden arvo oli eilen yli 52 000 euroa. Savander omistaa 112 285 Nokian osaketta.

Nokian yhteiskuntasuhteista vastaava Esko Aho sai 12 054 osaketta, joiden arvo on reilut 33 000 euroa. Aiemmin Aholla oli vain hieman yli 3 000 Nokian osaketta.

Ihamuotilalla suurin
omistus johtoryhmässä


Talousjohtaja Timo Ihamuotila palkittiin puolestaan 11 931 osakkeella. Osakepotin arvo on vajaat 33 000 euroa. Ihamuotila omistaa Nokian osakkeita eniten johtoryhmässä. Hänen omistuksensa on 207 891 osaketta.

Nokian lakiasianjohtaja Louise Pentland sai 4 341 osaketta, joiden arvo on yhteensä noin 12 000 euroa. Pentlandilla on yhteensä 29 624 osaketta.

Nokian johtoryhmän jäsenistä ainoastaan yhtiön markkinointijohtaja Jerri DeVard ei omista yhtiön osakkeita.

Nokian hallituksen edellinen puheenjohtaja Jorma Ollila omistaa 791 284 Nokian osaketta. Hän on sisäpiiriläisistä yhtiön suurin omistaja.

Toimitusjohtaja Stephen Elopin Nokia-omistus on 150 000 osaketta. Ollilan ja Elopin Nokia-omistus ei kasvanut tällä viikolla.

Nokia osakemäärä on kaikkiaan yli 3,7 miljardia kappaletta.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Venäläinen bioteknologiayhtiö perustaa tehtaan Turkuun – investoi 25 miljoonaa

    10. 10

      USA haastaa Fiat Chryslerin oikeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    4. 4

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää