Onni ei löydykään halpamaista: yrityksiä palaa jo maitojunalla kotiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Tuotannon siirtämisestä halpamaihin on tullut suomalaisille pk-yrityksille muoti-ilmiö, johon luotetaan kuin automaattiin. Todellisuudessa tuotannon siirrosta on usein yritykselle jopa enemmän haittaa kuin hyötyä, esittää VTT.


Suomalaisten pk-yritysten kannattaisi arvioida tarkemmin, milloin niiden kannattaa siirtää tuotantonsa halpatuotantomaihin ja milloin pysyä Suomessa, patistaa teknologian tutkimuskeskus VTT.

VTT:n mukaan tuotannon siirtämisestä halvemman työvoiman maihin on tullut muoti-ilmiö, jonka oletetaan automaattisesti olevan kustannustehokas. Ulkomaille siirtyminen ei kuitenkaan aina hyödytä edes yritystä itseään.

– Yritykset ovat kohdanneet usein laatuongelmien lisäksi myös kannattavuusongelmia, ja nyt onkin nähtävissä merkkejä yhä useampien yritysten paluusta takaisin kotimaahan, sanoo VTT:n pääjohtaja Erkki K. M. Leppävuori tiedotteessa.

VTT esittää, että yritysten tulisi päätöksissään ottaa huomioon pitkän aikavälin kannattavuus. Laadun tai tuotteen eurooppalaisten loppumarkkinoiden vuoksi saattaa olla kannattavampaa investoida tuotantoon kotimaassa.

Virhearvioita tuotannon siirtopäätöksissä syntyy, kun aliarvioidaan siirtoon liittyvissä operaatioissa vastaan tulevat haasteet ja toisaalta yliarvioidaan käytettävissä oleva osaaminen haasteista selviämiseksi.

Saksassa ja USA:ssa
pysytään kotimaassa



VTT:n mukaan esimerkiksi Saksassa ja USA:ssa panostetaan kotimaiseen tuotantoon enemmän kuin Suomessa. Saksan kokonaisviennistä 68 prosenttia on alle 250 henkilöä työllistävien pk-yritysten vientiä, kun Suomessa vastaava luku on 20 prosenttia.

Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman kaudella käynnistetyt Made in USA -hankkeet ovat palauttaneet työpaikkoja takaisin maahan.

Suomessa vaihtotase on jäänyt alijäämäiseksi ensimmäisen kerran kahteenkymmeneen vuoteen. VTT:n mukaan merkittävä syy tähän on niin suur- kuin pk-yritystenkin tuotannon siirtyminen ulkomaille.

– Suomen taloutta tuskin pelastaa ulkomaisten investointien aalto, joten meidän olisi saatava kotimaiset yritykset investoimaan Suomeen aina, kun se on kannattavaa, Leppävuori sanoo.

  • VTT

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää