Nordea: Joka toinen ilman henkivakuutusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Nordean teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat passiivisia henkivakuuttajia, sillä suomalaisista vain puolella on jonkinlainen henkivakuutus.

Tässä suhteessa sukupuolten välillä ei ollut suurta eroa. Eniten henkivakuutuksia on pohjoissuomalaisilla ja vähiten pääkaupunkiseudulla, missä niitä oli hieman alle puolella.

Henkivakuuttaminen oli yleisintä 40–54-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa jonkinlainen henkivakuutus oli kuudella kymmenestä vastaajasta, kertoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen.

– Mitä suuremmat tulot, sen todennäköisemmin vastaajalla on henkivakuutus. Nuorimmilla 18–25-vuotiailla on henkivakuutus selvästi harvemmin kuin tätä vanhemmilla. 26–54-vuotiailla on tyypillisesti lapsia huollettavanaan ja usein myös asuntolainaa perheasunnosta. Siksi on luonnollista, että henkivakuuttaminen on näissä ikäluokissa muita tavallisempaa, sanoo Numminen tiedotteessa.

Yleisimmät syyt vakuutuksen puutteeseen olivat siinä, etteivät vastaajat pitäneet henkivakuutusta tarpeellisena tai ettei heillä ollut perhettä huollettavana. Näistä vastaajista useampi kuin joka kolmas oli kuitenkin sitä mieltä, että vakuutus olisi hyvä olla olemassa.

– Toki löytyi riskinottajiakin: joka kymmenes vastaaja ei koe vakuutusta ajankohtaiseksi, koska ei usko että omalle kohdalle tai puolisolle sattuisi mitään pahaa. Ikävät asiathan tapahtuvat aina muille, sanoo Numminen.

Lapset ja asuntolaina olivat tärkeimmät syyt ottaa henkivakuutus. Lähes joka kolmas vastaajista haluaa turvata puolisolleen tai perheelleen mahdollista puuttuvaa päivittäistä toimeentuloa. Lähes yhtä moni haluaa varmistaa, että puoliso selviytyisi asuntolainoista vaikka itse menehtyisi.

Tutkimusta varten haastateltiin noin tuhatta Suomessa asuvaa henkilöä, jotka olivat iältään 18–65-vuotiaita. Verkkohaastattelut tehtiin helmikuussa. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Onko sinulla iso asuntolaina? Tee tämä laskuharjoitus, pankki neuvoo

    11. Näytä lisää

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää